Uutiset

Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas on Liettuassa – Kiistää oman kampanjansa väitteet siitä, että hänet pakotettiin lähtemään

Viranomaisten mukaan maanantaina kuoli yksi mielenosoittaja, joka yritti heittää poliisia räjähteellä.
Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas Svetlana Tikhanouskaya pitää itseään vaalivoittajana ja vaaleja vilpillisinä. Kuva: epa08593328
Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas Svetlana Tikhanouskaya pitää itseään vaalivoittajana ja vaaleja vilpillisinä. Kuva: epa08593328

Valko-Venäjän presidentinvaaleissa istuvan presidentin Aljaksandr Lukashenkan haastanut Svetlana Tikhanouskaya on turvassa Liettuassa, tviittaa Liettuan ulkoministeri Linas Linkevicius.

Linkecivius tviittasi asiasta tiistaina aamulla. Pian tämän jälkeen Tikhanouskayan kampanjatiimi sanoi, että viranomaiset pakottivat presidenttiehdokkaan lähtemään.

– Viranomaiset veivät hänet maasta. Svetlanalla ei ollut mahdollisuutta. Viisi minuuttia aiemmin keskustelimme tulevaisuudensuunnitelmistamme, eikä hänellä ollut mitään aikomusta lähteä, Olga Kovalkova kertoi uutistoimisto Reutersille.

Tikhanouskaya kuitenkin kiisti väitteet pian niiden esittämisen jälkeen. Hän sanoo YouTubessa julkaisemallaan videolla lähteneensä Liettuaan vapaaehtoisesti.

Valko-Venäjän rajaviranomaiset ovat vahvistaneet Tikhanouskayan lähdön. Myös he kiistävät viranomaisten osallisuuden Tikhanouskayan maasta poistumiseen.

Myös Tikhanouskayan lapset ovat tiettävästi Liettuassa.

Katosi vaalikomissiosta lähdön jälkeen

Radiohiljaisuuden vuoksi ehdittiin jo hetken huhuta, että Tikhanouskaya olisi pidätetty hänen jättäessään valitusta vaalituloksesta vaalikomissiolle maanantaina. Opposition tiedottaja Anna Krasulin kiisti tiedot ja sanoi Tikhanouskayan poistuneen vaalikomission rakennuksen takaovesta.

Tämän jälkeen Tikhanouskayaan ei saatu yhteyttä eikä hänen olinpaikastaan ole ollut tietoa ennen Linkeviciuksen tviittiä.

Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu kertoi maanantaina estäneensä Tikhanouskayaan kohdistuneen murhayrityksen. Valko-Venäjän KGB:n johtaja Valeri Vakulchik kertoi toimittajille tiedustelupalvelun salakuunnelleen puhelua, jossa puhuttiin ”pyhästä uhrauksesta”.

Vakulchikin mukaan viestin lähettäjä tunnistettiin ja opposition Minskissä sijaitsevaa päämajaa lähetettiin suojelemaan 120 poliisia.

Oppositio on sanonut, ettei se ole pyytänyt poliisin suojelua.

Lukashenka syyttää ulkomaita lietsonnasta

Vaaliviranomaisten mukaan Lukashenka voitti sunnuntaiset vaalit yli 80 prosentin ääniosuudella. Tikhanouskayan äänisaalis oli vaalikomission mukaan noin 10 prosenttia.

Opposition pitää vaaleja vilpillisinä ja vaatii tuloksen kumoamista. Tikhanouskaya on lisäksi syyttänyt viranomaisia väkivallasta mielenosoittajia kohtaan. Hän julisti itsensä sunnuntaina vaalivoittajaksi.

Lukashenka on vastannut, ettei aio sallia Maidan-tyylistä vallankaappausta. Tällä hän viittaa Ukrainan vuoden 2014 tapahtumiin.

Lisäksi hän on syyttänyt Tshekkiä, Puolaa ja Britanniaa väkivaltaisten mielenosoitusten tukemisesta. Maat ovat kiistäneet syytökset.

Mielenosoitukset jatkuivat maanantaina

Mielenosoitukset jatkuivat väkivaltaisina myös maanantaina. Poliisi käytti kyynelkaasua, kumiluoteja ja tainnutuskranaatteja mielenosoituksen hajottamiseksi sekä hakkasi mielenosoittajia.

Tuhannet mielenosoittajat tukkivat katuja ja heittivät poliiseja polttopulloilla. Poliisin mukaan yksi mielenosoittaja sai surmansa, kun tämä yritti heittää poliiseja tunnistamattomalla räjähteellä.

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan kymmeniä mielenosoittajia pidätettiin. Sunnuntaina Valko-Venäjän viranomaiset kertoivat pidättäneensä jopa 3 000 mielenosoittajaa.

Myös sunnuntaina raportoitiin yhdestä kuolemantapauksesta. Tällöin mielenosoittajan kerrottiin kuolleen jäätyään poliisiauton alle.

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic