Uutiset

Valkoposkihanhien pesiä tuhottiin saaressa – epäilty jäi kiinni verekeseltään

Veneilijä nousi lintuluodolle ja alkoi järjestelmällisesti tuhota pesiä. Tekijästä saatiin valokuva, ja rikosilmoitus on jätetty.
Valkoposkihanhet ja niiden aiheuttamat tai niiden vuoksi koetut haitat ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua pitkään. Tänä keväänä keskustelu on ollut erityisen kiihkeää. Kuva: Kari Mankonen
Valkoposkihanhet ja niiden aiheuttamat tai niiden vuoksi koetut haitat ovat aiheuttaneet kiivasta keskustelua pitkään. Tänä keväänä keskustelu on ollut erityisen kiihkeää. Kuva: Kari Mankonen

Rauhoitetun valkoposkihanhen pesiä on tuhottu tarkoituksella Helsingin edustalla sijaitsevassa saaressa.

Tapaus sattui maanantaina ja sille oli useita silminnäkijöitä. Heidän mukaansa yksin liikkunut henkilö oli veneillyt lintuluodolle ja noussut maihin.

Luodolla henkilö oli tapausta todistaneiden mukaan alkanut järjestelmällisesti tuhota valkoposkihanhien pesiä.

Lähistöllä oli kuitenkin lintuharrastajia, jotka näkivät tapauksen ja saivat tekijästä sekä hänen veneestään myös valokuvia. Lisäksi he pystyivät seuraamaan, mihin satamaan veneilijä palasi luodolta.

Myöhemmin lintuasiantuntija kävi tarkistamassa paikan ja tuhot yhdessä poliisin kanssa. Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus.

Rauhoitettuja lintuja koskevan ympäristöministeriön päätöksen mukaan esimerkiksi oikeustapauksissa käytettävä ohjeellinen nimellisarvo yhdestä valkoposkihanhesta on 336 euroa.

Artikkeli päivittyy.

Uusimmat

Näkoislehti

26.11.2020

Fingerpori

comic