Uutiset

Valtaosa United Brotherhood -rikollisjengiläisistä on kiinniotettuna, järjestöä vaaditaan kiellettäväksi

Viikon iskujen pohjana on runsaan vuoden tehty, useiden viranomaisten yhteinen operaatio. Jengi näyttää aseistautuneen myös valmistautuakseen yhteydenottoihin viranomaisten kanssa.
Kuva jengin kerhotiloista Tampereella. Tiloihin tehtiin kotietsintä perjantaina 6. syyskuuta. Kuva: Keskusrikospoliisi
Kuva jengin kerhotiloista Tampereella. Tiloihin tehtiin kotietsintä perjantaina 6. syyskuuta. Kuva: Keskusrikospoliisi

Suomen poliisiviranomaiset ovat iskeneet voimakkaasti rikollisjärjestö United Brotherhoodin (UB) ja sen alajärjestö Bad Unionin (BU) toimintaan.

Viikon aikana kotietsintöjä ja kiinniottoja on tehty eri puolilla Suomea. Lisäksi tänään maanantaina tehtiin erityistarkastus Turun, Riihimäen ja Sukevan vankiloissa.

Tehoviikko liittyy runsaan vuoden ajan jatkuneeseen United Brotherhoodiin keskittyvään operaatioon.

– Valtaosa jäsenistöstä on tällä hetkellä kiinniotettuna tai vankeina, kertoo rikostarkastaja Ari Lahtela keskusrikospoliisista.

Molempia järjestöjä vaaditaan nyt myös kiellettäviksi yhdistyslain perusteella. Kanne on jätetty Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen.

– Kanteessa kyse uudenlaisesta hallinnollisen rikoksentorjunnan muodosta, jolla pyritään puuttumaan järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan Suomessa, kertoo valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto.

Laajaa viranomaisyhteistyötä

UB valittiin laajan viranomaisoperaation kohteeksi, koska se on arvion mukaan vahingollisin Suomessa toimivista järjestäytyneen rikollisuuden ryhmittymistä.

Järjestön aseistautumisessa on Lahtelan mukaan nähtävissä merkkejä myös siitä, että se on valmistautunut yhteenottoihin viranomaisten kanssa.

“Tehoviikon” operaatioihin osallistui poliisin, Tullin ja Rikosseuraamuslaitoksen lisäksi muun muassa Rajavartiolaitos.

Syyttäjänvirastossa UB-operaatiossa on toiminut enimmillään 18 syyttäjän ryhmä, joka on keskittynyt näihin rikoksiin.

Keskusrikospoliisi teki kotietsintöjä United Brotherhoodin tiloihin. Kuva: KRP

Laajoja takavarikoita

Kotietsintöjen ja kiinniottojen yhteydessä on tehty myös laajoja takavarikoita.

– Tähän mennessä on takavarikoitu 156 asetta ja huumerikoshyötyä on kasassa arviolta 2,6 miljoonan euron edestä, Lahtela kertoo.

Huumeita on takavarikoitu 55 kiloa, ja tutkintavankeja on viikon aikana otettu 18. Heidän joukossaan on Lahtelan mukaan ryhmittymien avainhenkilöitä.

Kun huomioidaan aiemmin tuomitut, vangitut ja tutkintavangit, on valtaosa järjestöjen jäsenistöstä nyt viranomaisten hoteissa.

Lahtelan mukaan vapaana on vielä muutamia kymmeniä jäseniä.

Vankilat UB:n hallussa

Itse UB:n toiminnan ytimessä merkittävimpänä on vankilohin liittyvä huumekauppa.

Lännen Media kertoi jo keväällä, että United Brotherhood on ottanut haltuunsa ison osan Suomen vankiloista. Lähes 70 prosenttia vankiloissa istuvista liivijengien jäsenistä kuuluu järjestöön tai sen lähipiiriin.

– UB on kasvanut niin isoksi, että kaikki muut jengit vankiloissa ovat jääneet sen jalkoihin, kuvaili suljetut vankilat tunteva, jengikokemustakin omaava “Jani” Lännen Medialle huhtikuussa.

Jengiosastot vankiloihin?

Jos jengin jäsenien määrä jättioperaation jälkeen kasvaa vankiloissa entisestään, on niissä edessä entistäkin suurempia haasteita.

Rikosseuraamislaitoksen erityisasiantuntija Sami Peltovuoma sanoo, että vangit pyritään asuttamaan niin, että heidän vaikutusmahdollisuutensa muihin on mahdollisimman vähäinen.

Tarkoittaako tämä niin sanottujen jengiosastojen perustamista vankiloihin?

– Tämä on yksi mahdollisuus, Peltovuoma toteaa.

 

Korjattu 9.9.2019 kello 18.35: Jutussa kerrottiin, että kanne järjestön kieltämisestä olisi jätetty Itä-Suomen käräjäoikeuteen. Oikea osoite on Itä-Uudenmaan käräjäoikeus. Korjattu myös kiinniotettujen määrä: 18. Aiemmin määräksi kerrottiin 21.

Uusimmat