Uutiset

Valtio aikoo jatkaa pandemian piinaaman Finnairin tukemista – Ministerin mukaan päästövähennyksiä seurataan, mutta uusia vaatimuksia ei tule

Yhtiö tekee tappiota ja kapasiteetista on käytössä vain kymmenesosa. Syynä ovat koronapandemia ja sen vuoksi asetetut matkustusrajoitukset.
Finnairilla menee huonommin kuin vielä kesällä odotettiin. Koronapandemian toinen aalto on pitänyt toiminnan tappiollisena, ja valtio rientää sen vuoksi hätiin uudemman kerran. Kuva: Mikko Pulliainen
Finnairilla menee huonommin kuin vielä kesällä odotettiin. Koronapandemian toinen aalto on pitänyt toiminnan tappiollisena, ja valtio rientää sen vuoksi hätiin uudemman kerran. Kuva: Mikko Pulliainen

Valtioneuvosto aikoo jatkaa pandemian piinaaman lentoyhtiö Finnairin taloudellista tukemista. Uutta budjettirahaa tähän ei kuitenkaan käytetä.

Nyt valmistelussa on enintään 400 miljoonan euron rahoitusjärjestely. Osuus on käyttämättä eduskunnan keväällä myöntämästä 700 miljoonan euron määrärahasta.

Syksy oli ennakoitua vaikeampi

Tukea perustellaan koronan toisella aallolla.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan lentoliikenne ei ole toipunut loppuvuonna niin hyvin kuin vielä kesällä odotettiin. Tilanne on pysynyt vaikeana pandemian ja sen hillitsemiseksi annettujen matkustusrajoitusten vuoksi.

Finnairin kapasiteetista on käytössä vain kymmenisen prosenttia, ja toiminta on tällä hetkellä tappiollista. Kaikkiaan tappiot tulevat valtioneuvoston mukaan olemaan mittavia.

– Valtio on sitoutunut toimimaan vastuullisena ankkuriomistajana Finnairissa. Suomen maantieteellinen sijainti on haasteellinen ja siten emme tule toimeen ilman toimivia lentoyhteyksiä, sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.).

Keväällä valtio tuki lentoyhtiötä osallistumalla sen osakeantiin ja myöntämällä yhtiön ottamalle työeläkelainalle 90 prosentin takauksen.

Nyt tuki on tarkoitus toteuttaa hybridilainana, joka vahvistaa yhtiön omaa pääomaa.

Lopullisen päätöksen rahoituksesta tekee valtioneuvoston yleisistunto. Päätös edellyttää myös Euroopan komission kilpailuviranomaisen hyväksyntää.

Tukeen ei liitetä uusia päästövähennysvaatimuksia

Suomen valtio omistaa vajaat 56 prosenttia Finnairin osakkeista.

Valtioneuvosto on linjannut, että valtionyhtiöiden perusarvona on oltava yritys- ja yhteiskuntavastuu. Lisäksi yritysten tulee päätöksenteossaan huomioida toimintansa sosiaaliset, alueelliset ja ympäristöön kohdistuvat vaikutukset.

Koronakriisin aikana monet EU-maat ovat tukeneet avokätisesti lentoyhtiöitä.

Se on herättänyt vaatimuksia siitä, että tukeen tulisi kytkeä tiukat vaatimukset päästöjen vähentämisestä. Eri maissa tämä on tehty hyvin eri tavoin ja erilaisilla vaatimustasoilla.

Finnairilta ei tulla vaatimaan tuen vastineeksi ylimääräisiä ympäristötoimia. Tuppuraisen mukaan edellytyksenä on kuitenkin se, että yhtiö vähentää päästöjään oman vastuullisuusohjelmansa mukaisesti.

Ohjelman mukaan Finnair puolittaa vuoteen 2025 mennessä nettopäästönsä, kun vertailuvuosi on 2019. Hiilineutraalius on yhtiön tavoitteena viimeistään vuonna 2045.

– Asiaa tullaan seuraamaan sekä siitä käydään aktiivista vuoropuhelua hyvän hallintotavan mukaisesti, ministeri Tuppurainen toteaa.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti