Uutiset

Valtio voi selvittää sidonnaisuuksia ulkomaille, mutta se koskee vain harvoja

Turvallisuuden kannalta keskeisiin tehtäviin valittavien henkilöiden sidonnaisuudet ulkomaille voidaan selvittää. Sidonnaisuuksilla tarkoitetaan kaikenlaisia suhteita toisiin valtioihin ja niiden kansalaisiin, jotka voivat vaikuttaa tärkeän viran hoitamiseen esimerkiksi epäasiallisen vaikuttamisen kautta.

-Selvityksen kohteina voivat olla monenlaiset suhteet. Esimerkiksi suhteet suoraan valtioon, sen kansalaisiin tai elinkeinoelämään, kertoo oikeusministeriön yhteydessä toimivan arviointikriteerilautakunnan puheenjohtaja Anna-Riitta Wallin.

Ulkomaansidonnaisuuksia voidaan vuoden alusta voimaan tulleen turvallisuusselvityslain muutoksen jälkeen selvittää henkilöistä, joita ollaan valitsemassa turvallisuuden kannalta tärkeisiin tehtäviin.

-Selvitykset on rajattu virkoihin, jotka ovat keskeisiä turvallisuuden ja maanpuolustuksen kannalta. Ratkaisevaa on, onko virassa pääsy kaikkein salaisimpiin tietoihin, Wallin selvittää.

Wallinin mukaan selvitykset voivat koskea myös esimerkiksi upseeriksi opiskelevia tai poliisin, ulkoministeriön ja rajavartiolaitoksen eri tehtäviin hakevia.

Oikeusministeriön yhteydessä toimiva arviointikriteerilautakunta on antanut turvallisuusselvityslain soveltamista koskevan edellä mainitun kaltaisen tulkintasuosituksen lainsäädännöstä.

-Selvitysten tekeminen on paljon resurssia vaativa työ. Se kysyy henkilötyövoimaa, Wallin toteaa.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat