Uutiset

Varusmiehet yöpyivät 500 metrin päässä turmapaikalta

Raaseporin turman tutkintaa johtava rikoskomisario Ilkka Kantola kertoo, että torstain turmaan joutuneet varusmiehet olivat yöpyneet metsässä vain viidensadan metrin päässä kohtalokkaasta tasoristeyksestä.

-He olivat siis olleet ihan siinä lähellä.

Varusmiehet olivat harjoituksessa metsässä ja heidän oli tarkoitus siirtyä ajoneuvoilla torstaiksi Syndaleniin, jossa Puolustusvoimat suorittaa kovapanosammuntojaan. Kuljetusletka päätyi epäonnekseen väärään päähän Leksvallintietä. Toisessa päässä sijaitseva tasoristeys on varustettu puomeilla ja varoitusvaloilla. Tie on vain muutaman kilometrin pituinen. Se tekee kierroksen rannan kautta metsän läpi ja palaa molemmista päistään Hangontielle. Reitti kulkee siis kahdesti Karjaan ja Hangon välisen junaradan yli.

Rikoskomisario Kantola kertoo yllättyneensä siitä, miten paljon junia reitillä kulkee.

-Siinä kulkee yli kaksikymmentä junaa vuorokaudessa, hän hämmästelee.

Leksvallintien varrella, parin kilometrin päässä turmapaikalta asuva Johan Sjöblom vahvistaa, että radalla kulkee junia aamuvarhaisesta lähtien.

-Ensimmäinen juna taitaa mennä aamulla viiden jälkeen. Sen jälkeen niitä menee kerran tunnissa tai parin tunnin välein, hän pohtii.

-Paperijunia, SSAB:n teräsrullia ja mitä kaikkea Hangon satamaan tai sieltä pois kulkee. Ja nyt tulee myös teräsputkia Venäjältä Nordstream-kaasuhankkeeseen, Sjöblom listaa ja kertoo itse työskentelevänsä juuri kaasuputkien parissa.

Sjöblom kertoo, että Leksvallintie on kokoisekseen yllättävän vilkasliikenteinen. Puolustusvoimien kuormureita näkee viikottain. Myös marssivat varusmiehet ovat seudulla tuttu näky. Sjöblomin mukaan varusmiehet pitävät säännöllisesti leirejään läheisessä metsässä.

-Ja partiolaisetkin käyvät siellä usein. Tätä tietä ajaa myös koulubussi. Se kiertää keräämässä kaikki seudun lapset kyytiinsä, kouluikäisten lasten isä tietää.

Asiasanat

Uusimmat