Uutiset

Vasta-aineet säilyvät elimistössä ainakin neljä kuukautta koronatartunnan jälkeen – Tuloksilla on suotuisaa merkitystä rokotekehityksen näkökulmasta

Koska myös rokottamalla pyritään saamaan aikaan pitkäkestoisia neutraloivia vasta-aineita, on lupaavaa, että infektion tuottama immuniteetti on kestoltaan pidempi kuin aiemmin on raportoitu, toteaa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
Vasta-aineiden määrä laski seurannan aikana, mutta vielä neljän kuukauden kuluttua tartunnasta viruksen nukleoproteiinin tunnistavat vasta-aineet säilyivät mitattavissa lähes kaikilla tutkituilla. Kuvassa koronatestausta elokuussa. Kuva: Arttu Laitala
Vasta-aineiden määrä laski seurannan aikana, mutta vielä neljän kuukauden kuluttua tartunnasta viruksen nukleoproteiinin tunnistavat vasta-aineet säilyivät mitattavissa lähes kaikilla tutkituilla. Kuvassa koronatestausta elokuussa. Kuva: Arttu Laitala

Koronavirustartunnan seurauksena elimistössä muodostuu vasta-aineita, jotka säilyvät ainakin neljä kuukautta. Vasta-aineiden muodostumista ja säilymistä selvitettiin tämän vuoden maaliskuussa alkaneessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Helsingin kaupungin tutkimuksessa.

Tuloksilla on merkitystä myös rokotekehityksen näkökulmasta. Luonnollinen infektio tuottaa neutraloivia vasta-aineita, jotka kohdistuvat viruksen piikkiproteiiniin. Valtaosa kehitteillä olevista rokotteista perustuu juuri tähän rakenteeseen.

– Koska myös rokottamalla pyritään saamaan aikaan pitkäkestoisia neutraloivia vasta-aineita, on lupaavaa, että infektion tuottama immuniteetti on kestoltaan pidempi kuin aiemmin on raportoitu, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek toteaa tiedotteessa

THL:n tutkimuksessa selvitetään seuraavaksi immuniteetin säilymistä 6–7 kuukauden kuluttua tartunnasta. Tuloksia on odotettavissa loppuvuoden aikana.

Vasta-ainetutkimukseen kutsuttiin mukaan perheitä, joissa oli juuri todettu koronavirustartunta. Kaikkiaan mukana on 39 perhettä ja yhteensä 129 tutkittavaa, joista osa on lapsia.

Perheissä vähintään yhdellä henkilöllä oli todettu PCR-varmistettu koronatartunta tutkimuksen alkaessa. Lisäksi tutkimuksen aikana tartunta todettiin testillä osalla muista perheenjäsenistä. Yhteensä PCR-varmennettuja tartuntoja todettiin tutkimuksen aikana 64. Näistä 63:lta löydettiin vasta-aineita.

Lisäksi 17 tutkittavalta löytyi vasta-aineita, vaikka heillä ei todettu PCR-varmennettua koronatartuntaa. Vasta-aineiden perusteella löydettiin siis enemmän koronatapauksia kuin PCR-testauksella.

Tartunnan saaneista suurin osa sairasti taudin lievänä eikä tarvinnut sairaalahoitoa.

Vasta-aineiden määrä laski seurannan aikana

Lähes kaikille koronavirustartunnan saaneille muodostui vasta-aineita ensimmäisen kuukauden kuluessa tartunnasta.

Vasta-aineiden määrä laski seurannan aikana, mutta vielä neljän kuukauden kuluttua tartunnasta viruksen nukleoproteiinin tunnistavat vasta-aineet säilyivät mitattavissa lähes kaikilla tutkituilla.

THL:n tutkimuksessa mitattiin myös vasta-aineita, jotka laboratorio-olosuhteissa pystyvät neutraloimaan virusta.

– Vaikka emme vielä tiedä varmuudella, millainen immuniteetti suojaa uudelta tartunnalta, juuri neutraloivilla vasta-aineilla todennäköisesti on merkitystä. Tässä tutkimuksessa nähtiin, että neutraloivia vasta-aineita muodostui lähes kaikilla koronavirustartunnan saaneilla ja suurimmalla osalla myös ne säilyivät seurannan ajan, THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin kertoo tiedotteessa.

Aiemmissa tutkimuksissa on raportoitu toisistaan poikkeavia tuloksia. Osassa tutkimuksia on nähty, että vasta-aineet laskisivat sairastaneen elimistössä hyvin nopeasti, jopa alle kolmessa kuukaudessa. Useissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että valtaosalla vasta-aineet säilyvät pidempään.

Tutkimusten välillä on eroja siinä, millä tavalla ja millaisista aineistoista vasta-aineita on tutkittu. Harvassa aiemmin julkaistussa työssä on kuitenkaan tutkittu neutraloivia vasta-aineita.

Uusimmat

Näkoislehti

29.10.2020

Fingerpori

comic