Uutiset

Väyrynen palaa Arkadianmäelle, Kärnän ura politiikassa jatkuu

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen palaa kesäkuussa Suomen eduskuntaan. Samalla Lapin vaalipiirin varapaikalta eduskuntaan noussut Mikko Kärnä joutuu jättämään Arkadianmäen.

-Tämä tilanne on ollut selvillä koko ajan tämän kolmen vuoden ajan ja Väyrysellä on ratkaisuunsa lainsäädännön nojalla kaikki oikeus. Toivotan Väyryselle kaikkea hyvää ja ennen kaikkea toivon, että hän käyttäytyy eduskunnassa keskustan kunniapuheenjohtajan arvokkuudella; oli sitten eduskuntaryhmän jäsen tai ei, Kärnä toteaa tiedotteessaan.

-Nyt keskityn itse hoitamaan tärkeimmät keskeneräiset työt alta pois. Paljon tärkeitä asioita ehditään saamaan liikkeelle vielä ennen kesäkuuta ja hoitamaan myös maaliin, Kärnä jatkaa.

Omista jatkosuunnitelmistaan Kärnä toteaa, että ura politiikassa jatkuu. Hän jatkaa työtään harvaan asutun maaseudun parlamentaarisessa työryhmässä sekä harvaan asutun maaseudun asiantuntijaverkostossa.

Vielä hetki sitten eduskunnan kuppilassa monet keskustalaiset uumoilivat, ettei Väyrynen jätä europarlamenttia. Väyrynen on ainakin neljä kertaa kertonut paluustaan eduskuntaan. Nyt se näyttää toteutuvan.

Viime viikolla Väyrynen viestitti, ettei hän tavoittele keskustan puheenjohtajuutta. Hän halusi tuolloin puoluevaltuuston johtoon. Tämäkin tie kariutui.

-Nyt on tärkeintä hoitaa nämä keskeneräiset asiat parhaalla mahdollisella tavalla maaliin, mutta seuraavat eduskuntavaalit ovat kesäkuusta 10 kuukauden päässä ja eurovaalitkin vajaan vuoden. Päätän ehdokkaaksi lähtemisestä myöhemmin. Politiikan kommentointia tulen jatkamaan käytettävissäni olevilla foorumeilla ja antamaan ärhäkkää tulitukea Juha Sipilän hallitukselle. Toiset tykkää, toiset ei, mutta maaseudun, maakuntien ja Lapin puolustaminen jatkuu, aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä ja tiedotteiden lähettäjänä kunnostautunut Kärnä summaa.

Asiasanat

Uusimmat