Uutiset

Veera Ruoho tapaa tänään poliiseja päällekäynnin vuoksi – rikosilmoitus vakavassa harkinnassa

Kansanedustaja Veera Ruoho (kok.) kertoo harkitsevansa vakavasti sitä, että poliisi tutkisi eduskunnassa viime torstaina sattuneen päällekäynnin.

Ruoho oli eduskunnan kahvilassa viettämässä taukoa täysistunnosta, kun perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kävi häneen käsiksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV maanantaina. Uutisen mukaan Hakkarainen suuteli Ruohoa väkisin. Tapauksella oli useita silminnäkijöitä.

Hakkarainen oli viettämässä eduskuntaryhmänsä pikkujouluja samaan aikaan, kun Ruoho osallistui yöhön saakka jatkuneeseen alkoholilain käsittelyyn.

-Se on kyllä vakavassa harkinnassa, Ruoho kertoo Lännen Medialle tiistaina eduskunnassa rikosilmoitukseen liittyen.

Ruoho kertoo, että hän aikoo tavata poliisit tänään tiistaina ja keskustella asiasta. Ruoho on myös itse ammatiltaan poliisi.

-Osaan kuvitella, miltä tuntuu jokaisen seksuaalisen ahdistelun uhrista, hän kuvailee torstaista tilannetta.

Hakkarainen sai ryhmältä vakavan varoituksen

Hakkarainen sai tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmältä vakavan varoituksen Ruohon tapauksesta. Hän myös ilmoitti vetäytyvänsä perussuomalaisten varapuheenjohtajan tehtävästä.

-Olen pahoillani toiminnastani, Hakkarainen kuvaili Facebookissa tiistaina.

Tiistaina myös eduskunnan puhemies Maria Lohela (sin.) on huomauttanut Hakkaraista tapahtumasta. Lohelan julkaiseman tiedotteen mukaan Hakkaraisen toiminta on ollut erittäin moitittavaa.

-Perustuslain mukaan kansanedustajan tulee käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti. Tätä puhemiehenä edellytän myös edustaja Hakkaraiselta, Lohela kuvailee tiedotteessaan.

Asiasanat

Fingerpori

comic