Uutiset

Venäjän kaupungeissa pidätetty jo yli 1500 ihmistä – väki vaatii jo toisena peräkkäisenä viikonloppuna Aleksei Navalnyin vapauttamista ja loppua korruptiolle

Venäjällä oppositiojohtaja
Poliisi on ottanut Navalnyin tukijoita kiinni ja tehnyt kotietsintöjä. Kuva: epa08976845
Poliisi on ottanut Navalnyin tukijoita kiinni ja tehnyt kotietsintöjä. Kuva: epa08976845

Viime viikon lauantaina kaduille tuli eri puolilla Venäjää satoja tuhansia ihmisiä. Moskovassa poliisin väkivaltaisia otteita uhmasi arviolta 40 000 ihmistä.

Tällä kertaa protestipäiväksi valikoitui sunnuntai. Alkuiltapäivästä Suomen aikaa pidätettyjä oli jo yli puolitoista tuhatta.

Mielenosoitukset käynnistyivät eri puolilla maata kello 12 paikallista aikaa eli niitä on ollut käynnissä Suomen aamun tunneista lähtien. Mielenosoitukset alkoivat ensin Kaukoidän aikavyöhykkeiltä Venäjän Aasian puoleisista osista.

Siperiassa satoja pidätettyjä

Useissa Siperian kaupungeissa kaduille lähti tuhansia mielenosoittajia. Kaduilla huudettiin muun muassa “Putin on varas” ja “päästäkää hänet” pidätetyn Navalnyin tueksi.

Vladivostokissa poliisi esti mielenosoittajien kokoontumisen kaupungin keskustassa. Kaupungissa oli pidätetty jo toista sataa ihmistä mielenosoitusten vasta alkaessa Moskovassa.

Samoihin aikoihin Siperian kaupungeista Krasnojarskissa oli pidätetty yli 80 ja Novosibirskissä yli 70 mielenosoittajaa. Pidätyksiä ja poliisin toimintaa seuraava OVD-info – kansalaisjärjestö raportoi, että myös useissa muissa Siperian kaupungeissa otettiin kiinni kymmeniä mielenosoittajia.

Etenkin Siperian mielenosoittajilla oli hyiset oltavat myös sään puolesta. Esimerkiksi Krasnojarskissa osoitettiin mieltä noin 30 asteen pakkasessa. Tomskissa oli lähes yhtä kylmää. Ennätyksen vei kuitenkin Jakutskin kaupunki yli 40 asteen pakkasineen.

Irkutskissa yksi mielenosoittaja joutui sairaalahoitoon tultuaan huonovointiseksi sen jälkeen kun poliisi oli runnonut pidätetyt mielenosoittajat busseihin.

Metroasemia suljettiin Moskovassa ja Pietarissa

Moskovassa viranomaiset sulkivat kaupungin keskustan ja useita metroasemia mielenosoitusten alla. Mielenosoitusten järjestäjät joutuivat vaihtamaan mielenosoituspaikkaa lennosta, koska poliisi esti mielenosoittajien saapumisen ennalta suunnitellulle paikalle.

Pidätykset alkoivat jo ennen mielenosoituksia. Jo ensimmäisen virallisen mielenosoitustunnin lähestyessä loppuaan oli pidätetty kymmeniä ihmisiä. Alkuiltapäivästä Suomen aikaa pidätettyjä oli jo yli 300.

Myös Pietarissa suljettiin metroasemia mielenosoittajien mielenosoituspaikalle pääsemisen vaikeuttamiseksi. Pietarissa oli pidätetty Suomen alkuiltapäivään mennessä jo satakunta ihmistä.

Molemmissa kaupungeissa on paikalla vahva poliisimiehitys. Poliisi käyttää tälläkin kertaa mielenosoittajia vastaan kovia otteita viime viikonlopun tapaan.

Etukäteistietoja mielenosoituksista julkaisseita on pidätetty sunnuntaina useiksi vuorokausiksi eri puolilla maata. Joitakin pidätettyjä syytetään “mielenosoitusten järjestämisestä”. Pidätettyjen joukossa on useita kansalaisjärjestöjen aktivisteja.

Myös Navalnyin tiimin jäsenten pidätykset jatkuivat aivan mielenosoitusten alla. Navalnyin lehdistösihteeri Kira Jarmyshille luettiin uudet syytteet myöhään lauantai-iltana. Häntä

epäillään “karanteenimääräysten rikkomisesta” viikko sitten lauantaina järjestettyihin mielenosoituksiin liittyen. Pidätys tehtiin vain puoli tuntia ennen kuin Jarmyshille aiemmin langetettu yhdeksän vuorokauden hallinnollinen aresti viikon takaisiin mielenosoituksiin yllyttämisestä olisi päättynyt.

Navalnyin tiimi tulilinjalla

Poliisi pidätti jo aiemmin kuluneella viikolla muun muassa Navalnyin veljen Oleg Navalnyin, Navalnyin korruptionvastaisen säätiön juristin Ljubov Sobolin, Pussy Riot -muusikkona tunnetuksi tulleen Maria Aljohinan ja eräitä muita Navalnyin lähipiirin jäseniä “karanteenimääräysten rikkomiseen” vedoten.

Lauantaina ja sunnuntaina otettiin kiinni useita muitakin Navalnyin tiimin jäseniä eri puolilla maata. Navalnyin Volgogradin ja Tšeboksaryn paikalliskoordinaattorit ja Krasnodarin entinen Navalnyin tiimin vapaaehtoinen vangittiin. Näin siitäkin huolimatta, että Krasnodarin pidätetty ei ole osallistunut poliittiseen toimintaan enää kolmeen vuoteen.

Kaliningradissa Navalnyin tiimin jäsen pidätettiin uudelleen heti kun edellinen seitsemän vuorokauden vankeusrangaistus oli päättynyt.

Viranomaiset uhkasivat jo etukäteen hajottaa mielenosoitukset. Mielenosoituksille ei annettu tälläkään kertaa lupaa. Venäjällä mielenosoituslupaa on käytännössä mahdotonta saada hallinnon vastaisille mielenosoituksille.

Paljon pidätyksiä ja syytteitä

Viranomaiset pidättivät Venäjällä viikko sitten ennätykselliset yli 4000 mielenosoittajaa.

Mieltä osoitettiin oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tueksi reilusti yli sadassa venäläiskaupungissa.

Poliisi käytti mielenosoittajia kohtaan paikoitellen rajua väkivaltaa.

Viranomaiset nostivat kuluneella viikolla yhä uusia syytteitä mielenosoituksiin osallistuneita vastaan.

Syytenimikkeinä on käytetty muun muassa “virkavallan väkivaltaista vastustamista”, “huliganismia”, “alaikäisten yllyttämistä laittomiin mielenosoituksiin” ja “yllyttämistä massalevottomuuksien järjestämiseen”.

Muun muassa Navalnyin alueverkoston johtaja Leonid Volkovia syytetään “alaikäisten yllyttämisestä laittomuuksiin internetin kautta”.

Uusimmat

Fingerpori

comic