Uutiset

Verkkouutisten mukaan järjestöiltä ehkä ehdotus irtisanomiskiistaan – STTK:n Palola: "Mitään yhteisymmärrystä ei ole"

Verkkouutisten mukaan SAK:n liittopäättäjät eivät ole vielä käsitelleet ratkaisuehdotusta. Kuvassa he osallistuivat yhteiskokoukseen, jossa käsiteltiin vastatoimia hallituksen suunnitelmille 5. lokakuuta. KUVA: Joel Maisalmi

Työmarkkinaosapuolet ovat mahdollisesti löytäneet ratkaisun irtisanomislakia koskevaan kiistaan, kertoo Verkkouutiset.

Lehden tietojen mukaan työmarkkinaosapuolet ovat ehdottamassa hallitukselle, että irtisanomislaki korvattaisiin työntekijöiden määräaikaisuuden helpottamisella pienissä yrityksissä.

Viikonlopun aikana työstetyn ehdotuksen mukaan alle kymmenen henkilön yritykset saisivat tehdä työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman perusteltua syytä yhden kerran. Tällainen työsopimus olisi kummankin osapuolen purettavissa kahden viikon varoitusajalla.

Työmarkkinaosapuolet edellyttävät, että vastavuoroisesti hallitus sitoutuisi vetämään pois irtisanomislakiesityksensä, joka on tällä hetkellä lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavana. Ammattiliitot puolestaan lopettaisivat työtaistelutoimenpiteet.

Työmarkkinaosapuolilla tarkoitetaan palkansaajajärjestöjä SAK:ta, STTK:ta ja Akavaa sekä työnantajajärjestöjä Elinkeinoelämän keskusliittoa (EK) ja KT Kuntatyönantajia.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen hallinnot eivät ole Verkkouutisten mukaan vielä hyväksyneet sovintoehdotusta, eikä sitä ole vielä esitetty virallisesti maan hallitukselle. Myöskään ammattiliittojen tukea esitykselle ei vielä ole.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola viestittää Lännen Medialle, että irtisanomislakikiistan ratkaisemiseksi on käyty erilaisia taustakeskusteluja.

– Mutta mitään yhteisymmärrystä, puhumattakaan sopimusta, ei ole olemassa, hän kirjoittaa tekstiviestissään.

Fingerpori

comic

Uusimmat