Uutiset

Veturinkuljettaja: ei oikein voi kuin hätäjarruttaa ja toivoa parasta

Kun veturinkuljettaja havaitsee kiskoilla olevan ajoneuvon, mahdollisuudet estää törmäys ovat vähäiset.

-Ei siinä oikein voi tehdä muuta kuin hätäjarruttaa ja toivoa parasta, sanoo veturinkuljettaja ja Veturimiesten liiton varapääluottamusmies Ville Uusikoski.

Jos törmäys on väistämätön, kuljettaja poistuu itse junan ohjaamosta. Näin hän ei jää puristuksiin, jos ohjaamo painuu kasaan törmäyksessä.

Raaseporin tämänaamuista junaonnettomuutta Uusikoski kuvaa järkyttäväksi tapaturmaksi, jollaista ei koskaan toivoisi sattuvan.

Onnettomuus tapahtui vartioimattomassa tasoristeyksessä. Tieliikennelain mukaan junille on annettava esteetön kulku, eli tasoristeyksissä väistämisvelvollisuus on autolla.

Karjaan ja Hangon välisen rataosuuden tunteva Uusikoski sanoo, että osuudella on 120 kilometrin nopeusrajoitus.

Uusikoski arvioi, että kiskobussin tapauksessa hätäjarrutusmatka lasketaan sadoissa metreissä.

Junan onnettomuushetken nopeudesta hän ei osaa esittää arvioita. Onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Skogbyn seisaketta, jolla junan oli määrä pysähtyä.

-Kuljettaja on tuossa vaiheessa hyvin todennäköisesti valmistautunut pysähtymään, mutta täydellä varmuudella sitä ei voi sanoa, Uusikoski sanoo.

Asiasanat

Uusimmat