Uutiset

Video: Palme-syyttäjä kertoo Ruotsissa murhatutkimuksen kohtalosta

Sosialidemokraatteihin lukeutuva Olof Palme ammuttiin Tukholman keskustassa 28. helmikuuta vuonna 1986. Kuva: EPA

Ruotsissa selviää tänään, nostetaanko pääministeri Olof Palmen murhasta syytettä vain lopetetaanko yli 30 vuotta jatkunut tutkinta. Syyttäjä Krister Petersson vihjasi aiemmin keväällä, että hän pystyy kertomaan, kuka on vastuussa murhasta.

Runsaasti huomiota myös Ruotsin rajojen ulkopuolella herättänyt tiedotustilaisuus alkaa Tukholmassa kello 10.30 Suomen aikaa. Ruotsissa on etukäteen uumoiltu syylliseksi mahdollisesti nimettävän henkilö olevan jo kuollut, mikä merkitsisi tutkinnan lopettamista.

Aftonbladet-lehti kertoi aiemmin tällä viikolla lähteidensä perusteella, että Ruotsin hallitukselle on jo etukäteen kerrottu syyttäjän ilmoituksen pääsisältö. Samaisen lehden mukaan tutkijoiden hallussa olisi Palmen murhassa käytetty ase.

Sosialidemokraatteihin lukeutuva Palme ammuttiin Tukholman keskustassa 28. helmikuuta vuonna 1986. Hän oli palaamassa kävellen elokuvista vaimonsa kanssa. Murhaaja ampui kaksi luotia, joista toinen lävisti Palmen ja toinen raapaisi hänen vaimonsa selkää. Ampuja pakeni paikalta Sveavägeniltä juosten.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Murhaaja ampui kaksi luotia, joista toinen lävisti Palmen ja toinen raapaisi hänen vaimonsa selkää. Ampuja pakeni paikalta Sveavägeniltä juosten.
Murhaaja ampui kaksi luotia, joista toinen lävisti Palmen ja toinen raapaisi hänen vaimonsa selkää. Ampuja pakeni paikalta Sveavägeniltä juosten. Kuva: EPA Murhaaja ampui kaksi luotia, joista toinen lävisti Palmen ja toinen raapaisi hänen vaimonsa selkää. Ampuja pakeni paikalta Sveavägeniltä juosten. Kuva: EPA

Ainoa tuomittu vapautettiin

Nyt jo edesmennyt Christer Pettersson tuomittiin murhasta elinkautiseen vuonna 1989. Hovioikeus kuitenkin vapautti hänet vain muutamaa kuukautta myöhemmin riittävien todisteiden puutteessa.

Vuosien varrella epäilyt murhan järjestämisestä ovat kohdistuneet myös muun muassa Yhdysvaltain ja Etelä-Afrikan tiedustelupalveluihin sekä kurdien PKK-terroristijärjestöön. Myös murhapaikalla ollut ja silminnäkijänä kuultu niin kutsuttu ”Skandia-mies” on ollut epäilyjen kohteena. Hän kuoli jo vuonna 2000.

Palme-tutkimukset olisivat voineet päättyä vuonna 2011, kun henkirikos olisi Ruotsin silloisen lainsäädännön mukaan vanhentunut. Edellisenä vuonna hyväksytty lakimuutos kuitenkin mahdollisti tutkinnan jatkumisen. Vihjeitä poliisin Palme-ryhmälle on tullut tasaiseen tahtiin tähän päivään saakka, ja aineistoa on kertynyt valtavasti.

Video: Youplay

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic