Uutiset

Vihreä eduskuntaryhmä: muovista pitäisi jo päästä eroon ja keksiä ympäristöystävällisempiä pakkausmateriaaleja

Vihreä eduskuntaryhmä on tuomassa julki viiden ehdotuksen listan, jonka avulla Suomi pysyy EU:n tammikuussa julkaiseman muovistrategian linjoilla.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan Krista Mikkosen mukaan muovin aiheuttamat ongelmat ovat tulleet viime viikkoina esille valaan kautta. Uutisen mukaan rannalle ajautuneen kuolleen valaan vatsasta löytyi 800 grammaa muovia.

-Uutinen on herättänyt ihmiset ymmärtämään, miten iso ongelma muovi on, Mikkonen toteaa Lännen Medialle.

Mikromuovi kulkeutuu suodatinten ohi

Valaan vatsasta löytyi kaikkea mahdollista rojua muovipusseista mikromuoviin. Mikkosen mukaan merien muovijäte on suurelta osin heikon jätehuollon syytä; monessa kehitysmaassa jäte kulkeutuu suodattamatta mereen.

Ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään kehitysmaiden. Suomen rannikolta löytyvästä roskasta 75 prosenttia on muovia.

-Myös laivoilta tulee paljon jätettä meriin.

Kehittyneet vedensuodatinjärjestelmätkään eivät pysty suodattamaan kaikkea muovia. Mikromuovi kulkeutuu suodattimienkin ohi ja lopulta meriin.

Ja meristä mikromuovi kulkeutuu ihmisen elimistöön.

-Ihmisen elimistöstä on jo löydetty mikromuovia. Mutta kyse ei ole pelkästään muovista; ympäristömyrkyt tarrautuvat mikromuoveihin, jotka kulkeutuvat esimerkiksi kaloihin ja sitä kautta ihmisen elimistöön.

Mikromuovia on myös jokapäiväisessä käytössä olevissa tuotteissa: hammastahnassa, puhdistusaineissa, ihon kuorintaan käytettävissä tuotteissa. Mikkonen sanoo kuulleensa, että mikromuovin voisi korvata esimerkiksi ihon kuorinnassa oliivinkivestä tehdystä aineesta.

Kuluttajan syyllistäminen ei auta

Mikromuovin tuotteisiin lisäämisen kieltämisen lisäksi vihreät haluaa, että muovin kierrätyspisteitä lisätään.

Muovin kierrätys saattaa nimittäin tyssätä siihen, että kierrätyspiste on liian kaukana kuluttajasta. Myös ympäristöhyöty vähenee, kun kierrätyspisteelle täytyy ajaa autolla.

Mikkonen myöntää, että kuluttajan harteille muoviongelmaa ei saa jättää.

-Muovin tilalle täytyy kehittää uusia pakkausmateriaaleja. Haluamme kiinnittää huomiota lähteeseen; ei ole kuluttajan syy, että tuotteet on pakattu muoviin.

Vihreiden kolmantena keinona muovin vähentämiseen on verotus. Mikkonen toteaa, että verotuksen kiristäminen kannustaa yrityksiä keksimään uusia pakkausmateriaaleja esimerkiksi puusta.

Neljäs keino on ohuiden muovipussien kieltäminen.

-Vihannesosaston ohuet muovipussit voisi korvata paperisilla tai biohajoavilla pusseilla. Niin on tehty monissa EU-maissa ja muun muassa monissa Afrikan maissa, esimerkiksi Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa.

Vihreät haluaa myös palauttaa muovia korvaavien materiaalien kehitystyön tuen. Valtion tukia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle (TKI-toiminta) on tällä hallituskaudella leikattu.

-Vihreät vaatii, että TKI-rahoituksen määrää pitää lisätä 40 miljoonalla eurolla.

Mikkosen mukaan summan kokoonsaaminen ei ole ongelma.

-Summan saa kokoon yritystuista, esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tuista, Mikkonen laskee.

Muovi ei hajoa luonnossa

Tuotantomääriltään suurimmat muovilaadut valmistetaan öljynjalostuksessa syntyvistä kevyistä jakeista.
Muovien tekniset ominaisuudet ovat syy muovien käytön hyvin nopealle laajenemiselle 1950-luvulta alkaen.
Muovin hajoamattomuus luonnossa tekee siitä ympäristöongelman.
Muovijätettä syntyy runsaasti kuluttajakäytössä, koska muovia käytetään paljon pakkauksissa ja myös itse tuotteissa.
Pakkauksista tulee välittömästi jätettä, minkä lisäksi monet muoviset tuotteet ovat lyhytikäisiä.
Muovijätteen hajoamisesta syntyy mikromuovia, joka kulkeutuu muun muassa vesistöihin.

Asiasanat

Uusimmat