Uutiset

Vihreiden Aalto ei ole huolissaan gallup-nousun taittumisesta laskuun: "Kannatus äärimmäisen hyvä"

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ei ole huolissaan puolueen gallup-kannatuksen nousun taittumisesta hienoiseen laskuun. Helsingin Sanomien lauantaina julkaisemassa mielipidemittauksessa vihreitä äänestäisi 16,7 prosenttia, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Edellisessä mittauksessa vihreitä kannatti 17,5 prosenttia ja puolue oli toiseksi suosituin. Nyt se oli pudonnut sdp:n jälkeen kolmanneksi.

-Vihreillä on äärimmäisen kova kannatus. Olen iloinen myös siitä, että viime kuntavaaleissa vihreitä äänestäneistä 76 prosenttia olisi valmis äänestämään vihreitä, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Luku oli suurempi kuin gallup-ykkösellä kokoomuksella, Aalto sanoi Lännen Medialle Riihimäellä, jossa vihreiden puoluevaltuuskunta on koolla.

Aalto ei pidä relevanttina puolueiden gallup-kannatuksen vaihteluja virhemarginaalien sisällä.

-Olennaista on miettiä, miksi politiikkaa tehdään. Me teemme sitä ihmisten luottamusta varten.

“Verotus mukaan alkoholipakettiin”

Eduskunnassa nähtiin tällä viikolla, kuinka hallituspuolueiden edustajat käyvät nyt ärhäkkäästi vihreiden kimppuun. Kokoomuksen Timo Heinonen kaivoi esiin sen, että vielä eduskuntavaalien alla vaalikoneessa Aalto kannatti mietojen viinien ja vahvojen oluiden viemistä ruokakauppoihin, mutta nyt kelkka oli kääntynyt. Heinonen piti sitä äänestäjien sumuttamisena.

Aalto ei kannata ruokakaupassa myytävien alkoholijuomien enimmäisvahvuuden nostoa edes nykyisestä 4,7 prosentista 5,5:een ilman tietoa siitä, kuinka hallitus toteuttaa 100 miljoonan euron korotuksen alkoholiveroon.

-Olen koko ajan sanonut hallitukselle, että otetaan verotus osaksi alkoholilain uudistusta, mutta hallitus ei tahtonut tehdä näin, Aalto sanoo.

Alkoholiveron korottamista valmistellaan nyt valtiovarainministeriössä erillään alkoholilain uudistuksesta.

-Eihän ongelma ole prosenttiraja itsessään, vaan se, kuinka paljon ja millä prosentilla alkoholia myydään. Vihreät tahtovat pohjata päätöksenteon tutkittuun asiantuntijatietoon, eikä alkoholilainsäädäntö tee poikkeusta.

-Jonkinlainen prosenttikorotus voisi olla paikallaan, jos verotuksella hoidetaan hintaa ylöspäin. Mutta se, että kannattaa joitakin periaatetta, ei tarkoita sitä, että kaikki hallituksen esitykset menisivät sukkana sisään.

“Herttaista, että keskusta tutkii vihreiden linjauksia”

Eduskunnassa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen arvosteli voimakkaasti vihreiden vaatimuksia ympäristölle haitallisten yritystukien karsimisesta. Kaikkosen mukaan ne tarkoittaisivat työssäkäyvälle ihmiselle kilometrikorvausten ja työmatkavähennysten leikkaamista, ja dieselin hintakin nousisi.

-On herttaista, että keskustan puheenvuorot keskittyivät oman linjan sijaan vihreiden vaihtoehtoon. Jos he tutkivat sitä tarkemmin, siitä käy ilmi, ettei ihmisten perusturvasta leikata, koulutukseen satsataan ja tuloerot kaventuvat, Aalto kuittasi.

 

Asiasanat

Uusimmat