Uutiset

Vihreiden puheenjohtajapeli avautui – Outi Alanko-Kahiluoto ilmoittautui ehdokkaaksi

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan pika-aikataululla.
Outi Alanko-Kahiluoto avasi vihreiden puheenjohtajakisan sunnuntaina.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto lähtee ehdolle puolueen puheenjohtajakisaan. Alanko-Kahiluoto ilmoitti asiasta sunnuntaina.

– Olen päättänyt olla käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi. Minulla on puheenjohtajana tarvittavaa kokemusta ja osaamista juuri sen verran kuin on mahdollista hankkia olematta vielä puheenjohtaja, Alanko-Kahiluoto sanoi.

Alanko-Kahiluoto on kolmannen kauden kansanedustaja. Hän on toiminut vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan nopealla aikataululla. Vihreiden puoluevaltuuskunta päättää valinnasta tulevana viikonloppuna.

Puolueen puheenjohtaja Touko Aalto ilmoitti jokin aika sitten vetäytyvänsä tehtävästä masennuksen ja työuupumuksen vuoksi.

Puolueen puheenjohtajan tehtävää hoitaa nyt Maria Ohisalo, jolta myös odotetaan ilmoitusta, aikooko hän lähteä mukaan puheenjohtajakisaan.

Ohisalo on ollut vahvoilla sekä Lännen Median että Ylen tekemässä kyselyssä puoluevaltuuskunnan jäsenille. Gallup-kyselyjen perusteella vihreiden kannatus on sulanut kovaa vauhtia alaspäin. Lokakuun alussa Ylen teettämässä mittauksessa vihreiden kannatus oli 12,6 prosenttia.

Juttua päivitetty klo 18.15. Jutusta korjattu kirjoitusvirhe ja lisätty maininta Lännen Median kyselystä vihreiden puoluevaltuuskunnalle.

Uusimmat