Uutiset

Vihreiden varapuheenjohtaja vaatii lisää rahaa kansallispuistojen hoitoon: "Luontoaarteidemme hoito kärsii kroonisesta rahoitusvajeesta"

Vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen vaatii lisää rahaa Metsähallituksen Luontopalveluille, joka ylläpitää Suomen kansallispuistoja. Liikasen mukaan määrärahojen kasvattamista tarvitaan, jotta kansallispuistojen luontoarvot sekä retkeilypalvelujen laatu ja kestävyys voidaan turvata, kun matkailijamäärät kasvavat.

Suomen kansallispuistojen suosio retkeilykohteina on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Kansallispuistojen kävijämäärät ovat lähes kolminkertaistuneet viimeisen viidentoista vuoden aikana.

Lisäksi hoidettavia kohteita on entistä enemmän. Kesällä 2017 avattiin Suomen 40. kansallispuisto Hossaan, joka sijaitsee Suomussalmen, Kuusamon ja Taivalkosken kuntien alueella.

-Hoidettavien kohteiden määrä on kasvanut, mutta Metsähallituksen Luontopalvelujen määrärahat ovat Sipilän hallituksen toimesta vain vähentyneet entisestään ja korjausvelka kasvaa. Luontoaarteidemme hoito kärsii kroonisesta rahoitusvajeesta, Liikanen toteaa tiedotteessaan.

Liikanen uskoo, että yhä useammat retkeilyreitit ja taukopaikat joudutaan lakkauttamaan, jos kohteiden ylläpitoon ei osoiteta nykyistä enemmän rahaa.

-Lapinsalmen riippusiltaonnettomuus Repoveden kansallispuistossa muistuttaa siitä, että riittävät hoitomäärärahat ovat myös turvallisuuskysymys, Liikanen huomauttaa.

Hän muistuttaa, että kestävä luontomatkailu on Suomen valttikortti myös kansainvälistä matkailua ajatellen.

-Luontopalvelujen rahoituksen lisääminen on välttämätöntä sekä matkailuelinkeinojen että luonnon hyvinvoinnin kannalta.

Asiasanat

Uusimmat