Uutiset

Vitriiniin tarvitaan muutakin kuin sämpylöitä

Huoltoasemat alkavat keskittyä yhä enemmän ihmisen huoltamiseen.

-Polttoaineiden myynti on yksi tärkeimmistä tulonlähteistä, mutta heti sen jälkeen tulee ihmisen huolto, Forssan Shellin yrittäjä Santtu Saarinen sanoo huoltoasemabisneksestä.

Siihen hän ei usko, että polttoaineen myynti enää kasvaisi. Autot kuluttavat vähemmän ja todennäköisesti jossain vaiheessa siirrytään vähäpäästöisempiin polttoaineisiin.

-Kaasu, sähkö, etanoli… mikä on seuraava askel.

Saarisen mielestä haasteita riittää. Huoltoasemayrittäjän pitäisi investoida laitteisiin, jotta esimerkiksi kaasua voisi myydä.

Hänen mielestään on vaikea tietää, onko kaasu oikea vaihtoehto. Yrittäjä myy tuotetta, jolla on kysyntää.

-En osaa sanoa sitäkään, milloin pihalle tulee sähkötolppa. Sähköautoja näkyy niin vähän liikenteessä.

Saarinen aloitti uransa huoltoasemalla vuonna 1985. Silloin hänen vanhempansa olivat Shellin yrittäjiä. Vuonna 2003 vetovastuu siirtyi Saariselle.

-Tilassa ei ole tehty suuria muutoksia muuten kuin kahvilan puolella.

30 vuotta sitten asiakkaita palveltiin maksusta. Auton tankkaus maksoi kuusi penniä eli sentti per litra. 1990-luvulla palvelu loppui, koska ihmiset eivät halunneet maksaa palvelusta.

-Nykyisin monilla asemilla palvelusta voi maksaa omantunnon mukaan. Meillä asiakkaan auton tankkaus maksaa euron.

Vielä 30 vuotta sitten Sortohaan Shellillä oli oma huoltopiste.

-Jarrupalojenkin myynti loppui 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Jos ei ole kysyntää, tuotetta ei voi myydä.

Lounasruokailukin jäi pois jo 20 vuotta sitten. Kahvilapalveluita sen sijaan kaivataan edelleen.

-Nykyisin huolletaan enemmän kuljettajaa kuin autoa. Vitriiniin tarvitaan muutakin kuin sämpylöitä.

Myymälän myynti on sen sijaan vähentynyt. Saarinen toteaa, että kauppojen aukioloaikojen laajentumisen myötä oluen myyntikin on laskenut.

-Oikeastaan se alkoi jo silloin, kun oluesta tuli kauppojen sisäänvetotuote. Emme pysty vastaamaan kilpailuun.

Aivan keskustan tuntumassa sijaitsevan huoltoaseman asiakaskunta on suurimmaksi osaksi paikallisia.

-Yli puolet asiakkaista on moro-tuttuja.

Urjalan Nesteen yrittäjä Harri Penttilä toteaa, että huoltoaseman täytyy vetää asiakasta puoleensa.

Oluella ja makkaralla sitä ei Nesteellä enää tehdä, mutta hyvä palvelu auttaa.

-Meillä pidetään kiinni palvelusta ja tuoreesta kahvista.

Penttilän huoltoasemalla tankataan asiakkaan auto ja viedään menopeli pesuautomaattiin, jos asiakas niin haluaa. Ja moni haluaa.

-Monet, oli kyse sitten miehistä tai naisista, eivät pidä pesulaitteesta.

Vanha mielikuva huoltoaseman jämäkästä kahvista on mennyttä maailmaa. Penttilän mukaan ihmiset tietävät, miltä huoltoasemilta saa tuoretta kahvia.

-Meillä oli ennen vain sämpylöitä ja pullaa, mutta ihmiset haluavat vaihtelua. Paninit ja erilaiset pikkusuolaiset maistuvat paremmin kuin sämpylät.

Nesteeltä saa nykyisin myös auton varaosia ja tarvikkeita, toisin kuin Saarisen huoltoasemalta. Kolme vuotta yritystään vetänyt Penttilä otti tuotteet myyntiin parisen vuotta sitten.

Yrittäjän suunnitelmissa on laajentaa huoltoasemaansa. Mutta ei polttoaineen myyntiä vaan lähinnä ruokapuolta.

-Esimerkiksi burgereita voisi ottaa myyntiin.

Asiakkaita kuulemma riittää. Varsinkin kesäaikaan. Neste on nimittäin maisemareitin varrella.

-Moottoripyöräilijät ja harrasteautoilijat käyttävät mieluummin pienempiä teitä, Penttilä toteaa. FL

Bensiinin kulutus laskemassa
Moottoribensiiniä myytiin vuonna 2014 noin kaksi miljardia litraa, mikä on kaksi prosenttia edellisvuotta vähemmän.Bensiinin kulutus on jo pitkään ollut laskusuunnassa, kun energiatehokkuutta lisäävä tekninen kehitys pienentää autojen polttoaineenkulutusta ja autoverotus suosii vähän polttoainetta kuluttavia autoja.Autokannan uudistumisesta johtuen E10-bensiinin osuus bensiinin myynnistä on noussut vuosittain siitä lähtien, kun se otettiin käyttöön vuonna 2011.Lähde: Öljy- ja biopolttoaineala ry

Asiasanat

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat