Uutiset

Vladimir Putinin mukaan Venäjä on kehittänyt rokotteen koronaa vastaan

Venäjän nopea eteneminen rokoteasiassa on herättänyt huolta siitä, asettaako Venäjä maan kunnian turvallisuuden edelle.
Vladimir Putinin mukaan Venäjä on kehittänyt rokotteen koronavirusta vastaan. Kuva: epa08566744
Vladimir Putinin mukaan Venäjä on kehittänyt rokotteen koronavirusta vastaan. Kuva: epa08566744

Venäjän terveysministeriö on antanut lakisääteisen hyväksynnän koronavirusrokotteelle. Rokote on kehitetty Moskovassa Gamaleja-instituutissa ja sitä on testattu ihmisillä alle kahden kuukauden ajan, kertoi Venäjän presidentti Vladimir Putin tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Venäjä on voittamassa kansainvälisen kilpailun rokotteen kehittämisessä ja kaavailee aloittavansa pian sen massatuotannon. Nopea eteneminen rokoteasiassa on herättänyt huolta siitä, asettaako Venäjä maan kunnian tieteen ja turvallisuuden edelle.

Suomi ei ole ilmaissut olevansa kiinnostunut venäläisestä rokotteesta. Suomen hallitus päätti huhtikuussa tukea viidellä miljoonalla eurolla rokotteen kehittämistä uutta koronavirusta vastaan.

Suomen rahoituksesta neljä miljoonaa euroa on kohdennettu epidemiavalmius- ja innovaatiokoalitiolle ja miljoona euroa kansainväliselle rokoteinstituutille.

Tällä hetkellä uuden koronaviruksen aiheuttamaan Covid-19-tautiin ei ole rokotetta tai lääkehoitoja. Rokotteen kehittäminen on käytännössä ainoa tapa pysäyttää viruksen leviäminen. Käynnissä on kymmenien rokotevaihtoehtojen kehittämistyö ympäri maailmaa.

Rokotteiden kehittämisen jälkeen alkavat rokotteiden tuotanto ja jakelu, joihin liittyy paljon haasteita. Tarve rokotteille on valtava.

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic