Uutiset

Voima siirtyi vaalipiirissä Päijät-Hämeeseen

Hämeen vaalipiirin kansanedustajien enemmistö keikahti Päijät-Hämeen puolelle. Aiemmin vaalipiirin tällä puolella oli enemmän kansanedustajia. Silti eduskunnassa jatkava Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) uskoo, että Lounais-Hämeen hankkeet eivät jää unholaan.
– Voima on nyt Päijät-Hämeessä. Siellä ykköshankkeena on ollut ohikulkutie. Keskusta haluaa kuitenkin viedä aloitetut hankkeet loppuun myös täällä.
Anttila tarkoittaa lähinnä valtatie kakkosen kunnostamista. Se voitaisiin tehdä Valtion Infra oy:n avulla. Infra  on rahastoyhtiö, jonka pääoman avulla keskeneräiset hankkeet voitaisiin viedä päätökseen.

Toinen Lounais-Hämeen jatkavista kansanedustajista,Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ei koe, että kansanedustajien määrän muutos Päijät-Hämeen hyväksi olisi ongelma.
– On vanhanaikaista ajatella, että sillä olisi merkitystä. Lounais-Hämeellä on kaksi kansanedustajaa ja jatkamme Sirkka-Liisan (Anttila) kanssa yhteistyötä alueen hyväksi, kaikista maakunnan kunnista ääniä saanut Grahn-Laasonen sanoo.

Lue lisää tiistain Forssan Lehdestä.

Asiasanat

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat