Uutiset

Näkökulma: Voisi kuvitella, että Macronin toinen kausi jää haaveeksi – Mutta ei välttämättä, jos historiaan katsotaan

Istuvan presidentin kaataminen on ollut Ranskassa perinteisesti vaikeaa, kirjoittaa väitöskirjatutkija Pekka Väisänen.
Ranskan politiikan liikkeet ovat olleet Emmanuel Macronin vaalivoiton myötä entistä arvaamattomampia. Pekka Väisänen arvioi, että seuraavan vajaan kahden vuoden aikana politiikassa ja taloudessa voi tapahtua vielä paljon asioita, jotka saattavat sekoittaa Macronin suunnitelmia. Kuva: CHARLES PLATIAU / POOL
Ranskan politiikan liikkeet ovat olleet Emmanuel Macronin vaalivoiton myötä entistä arvaamattomampia. Pekka Väisänen arvioi, että seuraavan vajaan kahden vuoden aikana politiikassa ja taloudessa voi tapahtua vielä paljon asioita, jotka saattavat sekoittaa Macronin suunnitelmia. Kuva: CHARLES PLATIAU / POOL

Emmanuel Macronin ensimmäinen presidenttikausi Ranskassa on pitänyt sisällään paljon uudistuksia ja vastakkainasetteluja, jotka ovat johtaneet viimeisten kolmen vuoden aikana useiden ministereiden eroihin. Viimeisin koettelemus on ollut oman puolueen sisäinen hajaannus.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että Macronin toinen kausi jää haaveeksi. Historiallisessa mielessä kaikki kuvatut ilmiöt ovat kuitenkin toistuneet kaikkien presidenttien kohdalla.

Mitterandin vaalivoitto nosti odotukset pilviin

Kun olemme seuranneet uutisointia Macronin ensimmäisestä kaudesta, useimmiten on keskitytty puimaan alhaisia kannatuslukuja ja presidentin politiikan epäsuosiota. Usein jää huomioimatta se, että Macronin kova kannattajakunta oli vuoden 2017 vaalien ensimmäisellä kierroksella vain 24,01 prosenttia, ja jos nykyisiä kannatuslukuja verrataan siihen, Macronin suosio on noussut hyvän matkaa päälle 30 prosentin.

Francois Mitterrandin vuoden 1981 vaalivoitto nosti odotukset pilviin hieman samalla tavoin kuin tapahtui keväällä 2017 Macronin voitettua ylivoimaisesti vaalien toisella kierroksella Marine Le Penin.

Ranskalainen sosialismi, jota Mitterrand ajoi poliittisena ja yhteiskunnallisena oppina, vei maan kahdessa vuodessa kuilun partaalle. Mitterrand ryhtyi lunastamaan vaalilupauksiaan: ranskalaiset saivat muun muassa viiden viikon kesäloman ja eläkeikää laskettiin 60 vuoteen.

Politiikan seuraukset olivat pian kaikkien nähtävillä. Kahden vuoden aikana Ranska ajautui kolmeen devalvaatioon, ja valtion talous oli kroonisesti miinuksella.

Sosialistipuolueella oli myös vaikeuksia puolueen yhtenäisyyden kanssa. Michel Rocardin johtama reformistinen siipi haastoi radikaalin vasemmistopolitiikan sitoutumalla markkinatalouden pelisääntöihin.

Mielenkiintoista kyllä, Mitterrand sai myös toisen kauden, kun Jacques Chirac jäi vuoden 1988 vaaleissa hopealle.

Chiracin jälkeen odotukset kohdistuivat Sarkozyyn

Chiracin presidenttikaudet 1995–2007 osoittautuivat Ranskan sisäisten uudistusten suhteen vaatimattomiksi. Chiracia kuvailtiin usein tuuliviiriksi, joka oli taitava haistamaan, mistä poliittinen virtaus kulloinkin puhalsi.

Macronin eläkeuudistusten ja mielenosoitusten yhteydessä muisteltiin usein vuoden 1995 massiivisia mielenosoituksia, jotka päättyivät pääministeri Jupén eroon ja reformien vesittymiseen.

Chirac halusi varmistaa toisen kauden ja samalla immuniteetin taustalla vaikuttaneista epäilyistä, jotka liittyivät hänen toimintaansa Pariisin pormestarina.

Kuten Mitterrandin tapauksessa ennen Chiracia, äänestäjät eivät kiinnittäneet huomiota epäonnistuneisiin reformeihin. Kun vastaehdokas oli Jean Marie Le Pen, lopputulos oli selvä.

Chiracin jälkeen ranskalaisten odotukset kohdistuivat kannuksensa jämäkkänä sisäministerinä hankkineeseen Nicolas Sarkozyyn.

Sarkozyn suosio lähti alamäkeen hyvin pian sen jälkeen, kun hän tuli valituksi. Francois Hollanden voitto 2012 oli enemmän kansanäänestys Sarkozysta persoonana kuin äänestys Hollandesta uutena suurena poliittisena johtajana.

Yhtymäkohta Hollanden kauden sosialisteihin selvä

Kuten hyvin tiedetään, sekä Sarkozy että Hollande kärsivät osittain samoista ongelmista kuin nykyinen presidentti: oma leiri repeili.

Hollanden kaudella Ranska kärsi merkittävästi terrori-iskuista ja heikosta talouskehityksestä. Myös sosialistipuolueen sisäiset ristiriidat lähtivät täydellisesti hallinnasta, ja puolue on vuoden 2017 vaalien jälkeen ollut pienpuolue.

Yhtymäkohta Hollanden kauden sosialisteihin on selvä, kun Macronin oma puolue on sisäisesti sekaisin.

Mitä lopulta jää jäljelle kun haetaan yhtenäistä puoluetta, josta Macronin haastaja nousee?

Ranskan yhtenäisin puolue on tällä hetkellä Kansallinen liittouma, jonka johtaja Marine Le Pen on toistaiseksi ainoa vastaehdokas Macronille.

Le Penien historia on kuitenkin merkittävä rasite. Lopuksi on muistettava: istuvan presidentin kaataminen on vaikeaa.

Macronilla on edelleen hyvät mahdollisuudet tulla valituksi toiselle kaudella, varsinkin jos kunnollisia ja uskottavia vastaehdokkaita ei ala nousta voimalla esiin. Eronneen ja suositun pääministerin Eduard Philippen aikomuksia kannattaa kuitenkin seurata.

Isänmurhat ovat nyt politiikassa tuiki tavallisia.

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Uusimmat

Näkoislehti

31.10.2020

Fingerpori

comic