Uutiset

VR:n hinnoittelu hämmentää yhä

VR:n noin kuukausi sitten aloittama uusi kaukojunaliikenteen hinnoittelujärjestelmä hämmentää matkustajia. Erityisesti eläkeläiset tuntevat tulleensa hintauudistuksessa kaltoin kohdelluksi.

Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja, entinen pitkäaikainen kansanedustaja ja ex-ministeri

Martti Korhonen

(vas.) huomauttaa, että VR:n toimintaan liittyy monta ongelmaa.

Korhonen kysyy, pitääkö asiakkaan todellakin hallita koko netissä oleva palvelukonsepti erihintaisine lippuineen, osto-ohjelmineen ja muutoksineen.

– Asemilla lipunmyynnissä pystyy tekemään kilpailutuksen, mutta järjestelmä on epäoikeudenmukainen niitä kohtaan, jotka eivät pysty käyttämään nettiä, Korhonen toteaa.

Vahvasti kilpailuilla reiteillä hinnanalennus on VR:n lupausten mukaan ollut paikoitellen merkittävä. VR on kertonut, että hintataso on laskenut keskimäärin neljänneksellä. Hintojen halpeneminen vaihtelee kuitenkin eri reiteillä.

Lännen Median saaman palautteen perusteella eläkeläisten aiemmin käytössä ollut 50 prosentin alennuksen pudottaminen 20 prosenttiin yhdistettynä lipunhintojen alennukseen ei kaikilta osin näyttäisi korvanneen vanhaa alennusta.

Prosessia vaikea hallita

Korhonen muistuttaa, että lippujen hinnoittelun lisäksi VR on tehnyt päätöksiä, joilla juna-asemia ja lipunmyyntipisteitä on lopetettu.

– Sen takia monilla ikäihmisillä on vaikea hallita prosessia ja uusia hintaperusteita, hän toteaa.

VR:n mainostamat säästöliput ovat edullisia verrattuna hinnaltaan vaihtelevaan peruslippuun. Säästölipuissa on Korhosen mukaan kuitenkin monta muuttuvaa tekijää, kun eläkeläislipussa alennus oli aiemmin selkeä.

– Säästölipuista hyötyvät ne, jotka pystyvät lähtemään milloin tahansa, mutta eihän elämä niin mene. Yleensä muut aikataulut ja jatkoyhteydet sanelevat liikkumista, Korhonen toteaa.

Korhosen mukaan ei ole yhdentekevää, montako euroa lipun hinta on muuttunut, kun on kyse pienillä tuloilla elävistä eläkeläisistä.

Korhoselta löytyy myös ymmärtämystä VR:n uudistukselle, kun junaliikenne haluaa pitää kilpailussa kiinni asiakkaistaan.

Valtio-omisteisen VR:n pitää Korhosen mukaan kuitenkin pystyä avaamaan hinnoittelua, jotta nähdään, miten oikeudenmukaisesti yhtiö kohtelee eri puolilla maata asuvia matkustajia.

Kerro Lännen Medialle

Kerro Lännen Medialle, onko junalippusi hinta laskenut vai noussut. Kerro selkeästi, mistä reitistä on kyse, paljonko lippu maksoi ennen hintauudistusta ja paljonko nyt. Voit lähettää myös kopion tai kuvan vanhasta ja uudesta lipusta. Lähetä vastauksesi tällä viikolla sähköpostiosoitteeseen mirja.niemitalo@lannenmedia.fi otsikolla VR.

Asiasanat

Uusimmat