Uutiset

Voimakas pommiräjähdys vavisutti Nashvillen keskustaa – jytinä tuntui korttelien päässä

Ilmeisesti autoon sijoitettu pommi räjähti Yhdysvalloissa Nashvillen keskustassa. Räjähdyksessä ei tiettävästi kuollut ketään, mutta ainakin kolme ihmistä vietiin sairaalahoitoon.
Kuva: EPA/NASHVILLE POLICE DEPARTMENT / HANDOUT

Yhdysvaltalaisen Nashvillen kaupungissa tapahtui voimakas räjähdys varhain perjantaiaamuna paikallista aikaa. Tennesseen osavaltiossa sijaitsevan Nashvillen keskustassa räjähti noin puoli seitsemältä aamulla.

Voimakas räjähdys vavisutti rakennuksia ja rikkoi ikkunoita. Alueelta kohosi sankkaa mustaa savua ja useat rakennukset vaurioituvat räjähdyksen voimasta.

Räjähdyspaikalta kuljetettiin uutistoimisto Reutersin mukaan sairaalahoitoon kolme ihmistä, mutta he eivät olleet tiettävästi loukkaantuneet kriittisesti.

– Teko näyttää olevan tahallinen. Viranomaiset sulkevat kaupungin keskustan katuja ja tutkinta jatkuu, Nashvillen poliisi tiedotti Twitter-tilillään.

Terroristisen motiivin mahdollisuutta ei suljettu pois ainakaan tutkinnan alkuvaiheessa. Räjähdyksen voima tuntui Reutersin mukaan peräti yhdeksän korttelin päässä tapahtumapaikasta ja savupatsas näkyi kilometrien päähän.

Viranomaisten mukaan räjähdyksessä oli mukana matkailuauto, johon pommi ilmeisesti oli sijoitettu. Paikalle saapui useita viranomaisia tutkimaan tapausta ja huolehtimaan, ettei tulipalo päässyt leviämään.

Puita ja hajonnutta lasia joka puolella

Alue, jossa räjähdys sattui, on vilkas ja siellä sijaitsee runsaasti kauppoja ja ravintoloita. Nashvillen pormestari John Cooper kehotti ihmisiä pysymään pois alueelta niin kauan kuin viranomaisten tutkimukset ovat käynnissä. Pommiryhmä eristi alueen tutkinnan turvaamiseksi.

Poliisit olivat saaneet raportteja epäilyttävästä ajoneuvosta, ja räjähdys sattui pommiryhmän ollessa matkalla paikalle.

Paikallinen asukas kuvaili näkyä uutiskanava CNN:lle ankeaksi.

– Siellä makaa puita ja hajonnutta lasia joka puolella.

Poliisi on kertonut tiedottavansa tapauksesta lisää viimeistään lauantaina.

 

Juttua on täydennetty tarkennetuilla tiedoilla klo 19.35.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti