Uutiset

Yhdysvaltain itärannikolla kuollut rankkasateiden ja tulvien vuoksi jo yli 40 ihmistä

Ennätyssateiden vuoksi New Yorkin ja New Jerseyn osavaltioihin julistettiin hätätila. New Yorkiin annettiin myös ensi kertaa syöksytulvavaroitus.
Yhdysvaltain itärannikolla on kuollut viranomaisten mukaan ainakin 46 ihmistä rankkasateiden aiheuttamissa syöksytulvissa, kertovat uutiskanavat CNN ja ABC. Lehtikuva// Getty Images / AFP Scott Heins

Yhdysvaltain itärannikolla on kuollut viranomaisten mukaan ainakin 46 ihmistä rankkasateiden aiheuttamissa syöksytulvissa, kertovat uutiskanavat CNN ja ABC. Viikonloppuna Louisianaan iskenyt ja sittemmin heikentynyt hirmumyrsky Ida on tuonut koilliseen matkattuaan pahoja tulvia alueelle.

Kuolonuhrien määrä hyppäsi aiemmasta, kun New Jerseyssä kerrottiin kuolleen ainakin 23 ihmistä myrskyn vuoksi. Asiasta kertoi New Jerseyn kuvernööri Phil Murphy Twitterissä. Murphyn mukaan valtaosa edellä mainituista oli kuollut jouduttuaan autojensa kanssa veden varaan.

New Yorkin kaupungissa kerrotaan kuolleen 13 ihmistä. Tämän lisäksi Westchesterin esikaupunkialueella on kuollut kolme ihmistä. Pennsylvaniassa sijaitsevan Philadelphian lähellä on kuollut niin ikään kolme ihmistä.

CNN:n mukaan myrskyuhreja on ollut alueella kaikkiaan kuudessa osavaltiossa. Aiemmin mainittujen lisäksi kuolemia on sattunut myös Connecticutissa, Marylandissa ja Virginiassa.

New Yorkin pormestari Bill de Blasio kuvaili sääoloja paikallista aikaa keskiviikkoiltana historiallisiksi. New Yorkin ja New Jerseyn osavaltioihin julistettiin myrskyn vuoksi hätätila.

”Kuin viidakossa asuisi”

Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun NWS:n mukaan New Yorkin keskuspuistossa oli satanut myrskyn aikana vettä yhden tunnin aikana 80 millimetriä, mikä oli uusi ennätys. Myös New Jerseyn Newarkissa tehtiin uusi kaikkien aikojen sademääräennätys.

–  Olen 50-vuotias, enkä ole ikinä nähnyt noin paljoa sadetta, kertoi Metodija Mihajlov uutistoimisto AFP:lle.

Mihajlovin New Yorkin Manhattanilla sijaitsevan ravintolan kellarissa oli yli seitsemän senttimetriä vettä. Hän kuvaili sadetta trooppiseksi ja myrskyn keskellä olleen kuin ”viidakossa asuisi”.

New Yorkin kaupunkiin annettiin myös ensimmäistä kertaa syöksytulvavaroitus. Erityisen pahasti tulvista kärsivät Brooklynin ja Queensin hallintoalueet.

Ennätyssateet muuttivat katuja joiksi ja sulkivat metrolinjoja veden tulvittua raiteille. Iso osa New Yorkissa kuolleista on löydetty kotiensa tulvineista kellareista. Kuolonuhreista nuorin on ollut kaksivuotias ja vanhin 86-vuotias.

Demokraattien kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez painotti Twitterissä, että syöksytulvat uhkaavat kaikkein eniten niitä, jotka elävät epävirallisissa kellarihuoneistoissa. Hänen mukaansa tällaiset asuinhuoneistot eivät ole säännösten mukaisia, eivätkä täten myöskään turvallisia.

–  Nämä ovat työväenluokkaa, maahanmuuttajia sekä alemman tulotason ihmisiä ja perheitä, hän kirjoitti.

Metrosta pelastettiin yli 800 matkustajaa

CNN:n mukaan New Yorkin kaupungissa on pelastettu myrskyn jäljiltä yli 800 metromatkustajaa. Asiasta kertoi paikallista aikaa torstaina New Yorkin poliisilaitoksen edustaja Rodney Harrison.

Pelastusviranomaiset varoittivat, että kaduilla oli paikoitellen niin paljon vettä, ettei niille pidä mennä.

–  Älkää yrittäkö ajaa tulvavesien läpi, koska ette voi tietää, kuinka syvää siinä on. Kääntykää mieluummin ympäri, niin ette huku, viranomaiset evästivät.

LaGuardian, JFK:n ja Newarkin lentokentiltä peruttiin satoja lentoja. Newarkin kentältä kuvatun videon perusteella kentän terminaali oli veden vallassa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi liittovaltion olevan valmiina auttamaan myrskytuhoista kärsiviä alueita. Hänen on määrä matkata perjantaina Idan viikonloppuna kurittamaan maan eteläosassa sijaitsevaan Louisianaan. Hirmumyrsky tuhosi vanavedessään rakennuksia ja vei sähköt miljoonista kodeista.

Kirkkaat taivaat eivät pyyhkineet pois myrskyn jälkiä

Torstaina New Yorkissa herättiin uuteen päivään kirkkaan sinisen taivaan säestämänä. Eilisillan tuhojen jäljet olivat kuitenkin edelleen selvästi näkyvissä. Ihmiset joutuivat muun muassa siirtämään puiden pudonneita oksia teiltä.

Sähkökatkoksia seuraavan Poweroutage.us-sivuston mukaan Suomen aikaa perjantaiaamuna kuuden jälkeen Pennsylvaniassa oli vailla sähköä yli 29  000 kotia. New Jerseyssä sähköttä oli puolestaan yli 14  000 asiakasta ja New Yorkissa alle 10  000. Sähkökatkotilanne on paranemaan päin, sillä aiemmin vailla sähköä olevien määrä oli AFP:n mukaan merkittävästi korkeampi.

CNN kertoo, että NSW:n tietojen mukaan maan koillisosiin iski keskiviikkona myös ainakin kahdeksan tornadoa. Näistä neljä havaittiin Pennsylvaniassa, kolme New Jerseyssä ja yksi Massachusettsissa. Uutiskanavan mukaan on kerrottu myös muista vielä vahvistamattomista tornadoista.

Keskiviikkoisen kaltaiset myrskyt ovat harvinaisia maan koillisosissa, ja niiden uskotaan johtuvan valtamerten pintakerrosten lämpenemisestä, joka on puolestaan ilmastonmuutoksen ansiota. Asiantuntijoiden mukaan merten lämpeneminen tekee hirmumyrskyistä voimakkaampia. Myrskyt kantavat myös enemmän vettä ja uhkaavat täten rannikkoyhteisöjä.

–  Ilmastonmuutos on luonamme, ja se pahenee ja pahenee ja pahenee, ellemme tee sille jotain, sanoi demokraattisenaattori Chuck Schumer AFP:n mukaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic