Uutiset

Yhdysvaltain oikeusministeri Barr kehottaa osavaltioita tutkimaan syytökset vaalien säännönvastaisuuksista

Barrin muistion tarkoitus on epäselvä, sillä viranomaisilla on muutenkin vastuu selvittää syytökset vilpistä ja säännönvastaisuuksista.
Oikeusministeri William Barr. Kuva: EPA

Yhdysvalloissa oikeusministeri William Barr on muistuttanut osavaltioita siitä, että niiden tulisi tutkia syytökset äänestyksen säännönvastaisuuksista ennen kun osavaltioissa vahvistetaan presidentinvaalien tulokset. Asiasta uutisoivat muun muassa uutiskanava CNN ja useat muut mediat, jotka pohjaavat tietonsa uutistoimisto AP:hen.

Istuvan presidentin Donald Trumpin vaalikampanja on aloittanut oikeustoimia ympäri maata. Trump on toistuvasti väittänyt, että vaaleissa olisi tapahtunut vilppiä. Vilpistä ei kuitenkaan ole löydetty laajoja riippumattomia todisteita.

CNN kirjoittaa, että Barrin muistion tarkoitus on epäselvä, sillä viranomaisilla on muutenkin vastuu selvittää syytökset vilpistä ja säännönvastaisuuksista.

Lauantaina uutisoitiin, että demokraattien Joe Biden voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Fox News keskeytti Valkoisen talon tiedotustilaisuuden lähettämisen

Trumpin väitteitä toistettiin myös kampanjan tiedotustilaisuudessa. Brittilehti Guardian kirjoittaa, että tilaisuudessa ei annettu yksityiskohtaisia todisteita vilpistä. Kun Valkoisen talon lehdistösihteeri Kayleigh McEnanylta kysyttiin, oliko hänellä tietoa siitä, että vilpillisiä ääniä olisi todella annettu, hän ainoastaan pyysi kärsivällisyyttä.

Republikaanien suosima ja Trumpia myötäillyt Fox News keskeytti lähetyksen McEnanyn pitämästä tiedotustilaisuudesta.

–  Vau, vau, vau. Luulen, että meidän on oltava hyvin selkeitä: hän syyttää toista puolta vilpistä ja laittomasta äänestyksestä, jos hänellä ei ole enempää yksityiskohtia (väitteiden) tueksi, en voi jatkaa tämän näyttämistä, lähetyksen juontaja Neil Cavuto sanoi uutiskanava NBC:n mukaan.

Hän lisäsi, että jos todisteita esitettäisiin, tiedotustilaisuuden näyttämistä jatkettaisiin.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.12.2020