Uutiset

Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa löydettiin torstaina 1700 hukkunutta postiääntä – Määräaika niiden vastaanottamiselle päättyy perjantai-iltana

Yhdysvaltojen postilaitos ilmoitti vaalipäivänä tiistaina, ettei se kyennyt jäljittämään yli 300 000 postiääntä. Liittovaltion tuomari määräsi torstaina postilaitoksen etsimään hukkuneita ääniä kahdesti päivässä. Yhdysvaltalaislehti The Washington Post arvioi, ettei hukkuneilla äänillä lopulta ole vaikutusta presidentinvaalien lopputulokseen.
Ääntenlasku jatkui torstaina Phoenixissa Arizonassa. Kaikkia ääniä ei ole saatu laskettua myöskään esimerkiksi Pennsylvaniassa, jossa löydettiin torstaina 1700 hukkunutta postiääntä. Kuva: epa08802082
Ääntenlasku jatkui torstaina Phoenixissa Arizonassa. Kaikkia ääniä ei ole saatu laskettua myöskään esimerkiksi Pennsylvaniassa, jossa löydettiin torstaina 1700 hukkunutta postiääntä. Kuva: epa08802082

Yhdysvaltojen postilaitos (USPS) kertoo, että se on löytänyt Pennsylvaniassa torstaina suoritettujen kahden etsinnän aikana noin 1700 postiääntä postin käsittelylaitoksista. Äänet toimitetaan nyt vaaliviranomaisille. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Postilaitos ilmoitti oikeudelle toimittamassaan raportissa, että 1076 postiääntä löydettiin Philadelphian käsittely- ja jakamiskeskukselta. Noin 300 löydettiin Pittsburghin käsittelylaitokselta, 266 Lehigh Valleyn keskukselta ja loput muilta Pennsylvanian käsittelykeskuksilta.

Postiäänten on saavuttava perille vaaliviranomaisille Pennsylvaniassa perjantai-iltaan mennessä, jotta ne voidaan hyväksyä presidentinvaalien ääntenlaskuun. Äänestystulos on tällä hetkellä todella tasainen presidentti Donald Trumpin ja vastaehdokas Joe Bidenin välillä, ja vaa’ankieliosavaltio Pennsylvaniassa tulos on vielä ratkaisematta. Trump johtaa Bidenia noin 18000 äänellä.

Pennsylvaniassa on tähän mennessä laskettu yhteensä yli 6,5 miljoonaa ääntä, mikä on noin 95 prosenttia kaikista arvioiduista äänistä, The New York Timesindata kertoo. Postiääniä oli Politiconmukaan saapunut vaalipäivään mennessä 2,5 miljoonaa.

Myös Pohjois-Carolinan osavaltiossa löydettiin etsintöjen aikana noin 500 postiääntä, postilaitos kertoo.

Tuomarin määräys

Liittovaltion tuomari Emmet Sullivan määräsi torstaina postilaitoksen suorittamaan hukkuneiden postiäänten etsintöjä kahdesti päivässä osavaltioissa, joissa postiäänten vastaanottoaikaa on pidennetty. Ääntenlasku jatkuu yhä useissa vaa’ankieliosavaltioissa, joissa tilanne on hyvin tasainen.

Jotkin osavaltiot, kuten Nevada ja Pohjois-Carolina, laskevat vaalipäivän jälkeenkin saapuneet äänet, kunhan ne on postitettu viralliseen vaalipäivään tiistaihin mennessä.

Asianajajat kertoivat oikeuden kuulemisessa torstaina, että postilaitos on toimittanut keskiviikkona noin 150 000 postiääntä.

Sullivanin määräyksen mukaan käsittelykeskusten on tehtävä ensimmäinen etsintä aamulla ja toinen iltapäivällä varmistaakseen, että kaikki löydetyt paikalliset äänet saadaan toimitettua samana päivänä.

Ääntenlasku on viivästynyt erityisesti koronapandemian vuoksi.

Demokraattien Biden on kuronut vauhdilla umpeen Trumpin etumatkaa Pennsylvaniassa sekä Georgiassa, jossa hän ohitti Trumpin ennen puolta päivää perjantaina Suomen aikaa. Postiäänten tuloksia on useimmissa osavaltioissa saatu selville vaalipäivänä annettuja hitaammin. Posti- ja ennakkoäänestystä ovat suosineet erityisesti demokraattien kannattajat.

WP: Jäljittämättömillä äänillä ei vaikutusta lopputulokseen

Postilaitos ilmoitti tiistaina, ettei se pystynyt jäljittämään yli 300 000 postiääntä, The Washington Post kirjoitti keskiviikkona. Nämä postiäänet oli kirjattu saapuneiksi postilaitokselle, mutta ei lähetetyiksi vaaliviranomaisille.

Sullivan antoi ensimmäisen määräyksen etsintätoimista tämän jälkeen tiistaina, jolloin hän käski postilaitosta suorittamaan saman päivän iltapäivään mennessä etsinnät 12 käsittelylaitoksessa. Tuolloin postilaitos kieltäytyi noudattamasta määräystä ja ilmoitti noudattavansa omaa tarkastusaikatauluaan.

The Washington Post arvioi torstaina, etteivät kadonneet postiäänet todennäköisesti vaikuta vaalin lopputulokseen.

Lehden mukaan suurin osa hukkuneista äänistä oli kadonnut osavaltioissa, joissa vaalitulos on joka tapauksessa selvä. Ääniä oli kadonnut esimerkiksi demokraattivoittoisessa Kaliforniassa yksinomaan Los Angelesissa 48 120 ja San Diegossa 42 543. Myös republikaanisen Utahin Salt Lake Cityssä ei voitu jäljittää 31 616 ääntä.

Kun The Washington Post analysoi alueet, joilla postiääniä oli kadonnut, selvisi, että osavaltioihin jakautuneena kadonneet äänet muodostivat vain pienen osan laskematta olevista äänistä.

Lisäksi lehti huomauttaa, että kaikki jäljittämättömistä äänistä ei välttämättä ole hukassa. Postilaitos on selittänyt jäljittämättömiä postiääniä osaltaan sillä, että useissa posteissa postivirkailijoita oli käsketty erittelemään postiäänet käsin ja toimittamaan ne suoraan paikallisille vaaliviranomaisille sen sijaan, että ne olisi lähetetty edelleen paikallisiin käsittelylaitoksiin.

Postilaitokselta on myös The Washington Postin mukaan kerrottu, että useat 300 000:sta äänestä on lähetetty jo ennen vaaleja. Lehti huomauttaa, ettei postilaitos antanut väitteen tueksi todisteita.

Yhteensä noin 101 miljoonaa amerikkalaista äänesti ennakkoon vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Postitse äänensä jätti ainakin 64 miljoonaa amerikkalaista, The New York Timeskertoo.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

3.12.2020