Uutiset

Yhdysvaltojen televisiokanavat seuraavat suorana Trumpin ja Putinin tapaamista

Suomi on tulevana parina päivänä kansainvälisten medioiden suurennuslasin alla. Esimerkiksi ABC News on lähettänyt Helsinkiin tähtiankkurinsa George Stephanopoulosin. Hänen on tarkoitus juontaa aamutelevisiolähetyksen Good Morning America -lähetystä Helsingistä, kertoo mediaa seuraava Adweek.

Tapaaminen näkyy amerikkalaismedioilla verkossa, televisiossa ja radiossa. Useat tv-kanavat lähettävät ABC:n tavoin aamulähetyksensä Helsingistä.

Suoraa lähetystä Helsingistä lähettävät myös muun muassa NBC News, MSNBC, Fox Business, Fox News, CNN ja CBS News/CBSN.

Kuvissa näkynee osia Helsingin Helsingin satama-alueelta, Presidentinlinnan läheisyydestä.

Esimerkiksiksi CNN on kertonut käyttävänsä majapaikkanaan Allas Sea Poolia Kauppatorin kupeessa.

Trumpin ja Putinin tapaamista seuraa noin 1400 toimittajaa 61 eri maasta, kertoo ulkoministeriö.

Valtaosa tapahtumaa seuraavista toimittajista on suomalaisia, mutta Suomeen tapaamista seuraamaan on ulkoministeriön tiedotteen mukaan matkustanut 232 toimittajaa Venäjältä ja 195 Yhdysvalloista. Tämän lisäksi presidenttien mukana matkustaa satoja toimittajia.

Asiasanat

Uusimmat