Uutiset

YK:n pääsihteeri: Koronaviruspandemia on pahin globaali kriisi sitten toisen maailmansodan

Koronaviruspandemia on pahin globaali kriisi sitten toisen maailmansodan, sanoo YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Kuva: EPA

Koronaviruspandemia on pahin globaali kriisi sitten toisen maailmansodan, sanoo YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Samalla Guterres oli huolissaan siitä, että pandemia voi aiheuttaa konflikteja ympäri maailmaa.

Pääsihteerin mukaan viruksen leviäminen ja sen taloudelliset vaikutukset sekä niiden aiheuttama riski epävarmuuden, levottomuuden ja konfliktien lisääntymisessä tekevät koronakriisistä haastavan.

Guterres sanoi taudin uhkaavan jokaista koko maailmassa.

–  Taloudellinen vaikutus tuo mukanaan laman, jolle ei ehkä löydy vertaista lähihistoriasta, YK:n pääsihteeri sanoi.

Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump varoitti kansalaisia edessä olevissa tuskallisista viikoista. Yhdysvalloissa koronakuolemien määrä ylitti 4  000:n varhain keskiviikkona, kertoi maailman tartuntamääriä seuraava Johns Hopkins -yliopisto.

Kuolonuhrien määrä kaksinkertaistui noin kolmessa päivässä Yhdysvalloissa.

Näkoislehti

2.6.2020

Fingerpori

comic