Uutiset

Yksi kuoli ja useita loukkaantui keltaliivien protesteissa eri puolilla Ranskaa

Polttoaineiden hinnankorotuksia protestoineet katkaisivat tärkeitä tieosuuksia. Presidentti Emmanuel Macron syytti oppositiota epäpoliittisen liikkeen kaappaamisesta itselleen
"Vallankumous liikkeessä" ilmoitti keltaliiviprotestoija kyltissään. Teksti on muunnos presidentti Emmanuel Macronin puolueen nimestä.

Keltaiseen huomioliiviin pukeutunut naismielenosoittaja kuoli, kun tiesulun vuoksi paniikkiin joutunut autoilija ajoi protestikulkueen päälle Ranskan kaakkoisessa Savoien maakunnassa. Surmansa saanut oli ollut auton katolla.

Polttoaineiden hinnankorotuksista suivaantuneet mielenosoittajat katkaisivat lauantaina ajoväyliä lentokentille ja polttoainevarastoihin, miehittivät liikenneympyröitä ja moottoritieramppeja noin 2 000 paikassa eri puolilla Ranskaa.

Mielenosoittajia laskettiin olleen 120 000.

Arrasissa Pohjois-Ranskassa yksi mielenosoittaja on kriittisessä tilassa. Lievästi loukkaantuneita oli koko maassa parikymmentä.

Muutama onnettomuus tapahtui siten, että protestiin osallistumaton autoilija yritti kiertää tiesulun. Pohjoisranskalaisessa Hazebrouckin kaupungissa kaksi ihmistä loukkaantui, kun rekka ajoi protestoijien välistä.

“Pieni ihminen” unohtui

Keltaliivien protestiliikehdintä on kasvanut nopeasti. Suuttumus on suunnattu presidentti Emmanuel Macroniin, joka on mielensoittajien mielestä unohtanut “pienen ihmisen”.

Pettymys puolitoista vuotta vallassa olleeseen Macroniin on lisääntynyt varsinkin maaseudulla ja pienissä kaupungeissa. Macron on entinen investointipankkiiri, jonka katsotaan ajavan suurkaupunkien eliitin asiaa.

Macron myönsi tällä viikolla, ettei hän ole onnistunut saamaan aikaan sopua kansan ja sen johtajien välille.

Macron syytti oppositiota siitä, että se on kaapannut keltaliiviliikkeen itselleen tarkoituksenaan pysäyttää hallituksen uudistukset. Sekä oikeisto- että vasemmisto-opposition johtajat ovat antaneet näkyvästi tukensa keltaliivikansalle.

Hallitus puolitiehen vastaan

Hallitus on luvannut, ettei se estä mielenosoituksia mutta että Ranskan tieverkon pysäyttämistä ei tulla sallimaan.

Ranskan sisäministeri Christophe Castaner sanoi, että protestiliikehdinnästä tulee epäonnistuminen, jos se vaatii ihmishenkiä.

Hallitus on syyttänyt kohonneista polttoainehinnoista öljyn maailmanmarkkinahintoja. Castaner ennusti, että öljyn hinnan lasku tulee kompensoimaan vuodenvaihteeseen ilmoitetut veronkorotukset.

Hallitus pysyi aluksi kylmänä keltaliiviprotestoijien vaatimuksille. Kun liikehdintä levisi nopeasti, tuli hallitus keskiviikkona puolitiehen vastaan.

Köyhimmille kotitalouksille luvattiin kompensaatioita.

5,6 miljoonaa kotitaloutta tulee saamaan tukea energialaskun maksamiseen. Tällä hetkellä tuen saajia on 3,6 miljoonaa.

Vanhojen saastuttavien autojen romutuspalkkio kaksinkertaistetaan köyhimmille perheille, ja autoa työssään tarvitsevien verotusta kevennetään.

Veronkorotuksia ei peruta

Dieselin veronkorotuksia ei aiota peruta, koska tavoitteena on, että autoilijat siirtyisivät vähemmän saastuttaviin malleihin. Litra dieseliä maksaa Ranskassa nyt noin 1,50 euroa.

Polttoaineiden veronkorotuksista sovittiin jo vuoden 2017 lopussa, mutta ne iskivät toden teolla vasta tänä viime kuussa, kun öljyn hinta alkoi taas kiivetä ylöspäin.

Keltaliivit

Polttoaineiden hinnankorotuksia vastustavat mielenosoittajat ottivat tunnuksekseen keltaisen huomioliivin, koska sellainen on lähes joka autossa.

Sanaa on levitetty sosiaalisessa mediassa, erityisesti Facebookissa ja Twitterissä. Yleisin tägi on #GiletJaunes (Keltaiset liivit).

Protestiliikehdintä on syntynyt puolueiden ulkopuolella.

Liikkeellä ei ole johtajaa, eivätkä ammattiliitot ole järjestäneet protesteja.

Oppositiopoliitikot ja ay-liike ovat kuitenkin lähteneet innolla mukaan.

Gallupin mukaan 70 % ranskalaisista tukee keltaliivejä.

Diesevero nousee

Diesel on yleisin polttoainelaatu Ranskassa. Viimeisen vuoden aikana dieselin hinta on noussut Ranskassa 23 %. Hallitus on nostanut dieselveroa tänä vuonna 7,6 senttiä litralta, ja vuodenvaihteessa siihen on tulossa uusi 6.5 sentin korotus.

Uusimmat