Uutiset

Yksityistä valvontakamerakuvaa näkyy suorana verkossa

Yli 80:n Suomessa sijaitsevan valvontakameran kuvaa on päätynyt verkkoon. Kameroiden live-kuvaa voi seurata netissä kuka tahansa. Mukana on valvontakameroita niin yksityisissä kuin julkisissakin tiloissa.

Ruotsalaismedia Aftonbladet uutisoi maanantaina, että Ruotsissa vastaavia tapauksia on sattunut yli 300. Ilmiö on maailmanlaajuinen, ja kokonaisuudessaan robotit ovat Aftonbladetin mukaan päässeet käsiksi yhteensä yli 70 000 kuvavirtaan.

Osa nettisivuilla jaetuista, Suomessa kuvatuista videoista on peräisin yksityisten henkilöiden valvontakameroista, joiden kuva on saattanut joutua nettisivulle kameran omistajan tietämättä.

Verkkosivulla väitetään, että valvontakameroihin pääsy ei olisi vaatinut salasanaa, eikä toiminta täten olisi vaatinut hakkerointia.

Lännen Median tietojen mukaan ainakin yksi yksityisistä valvontakameroista on kuitenkin ollut salasanasuojattu.

Viestintäviraston tietoturva-asiantuntija Sami Orasaari kertoo, että Suomessa ei ole sallittua edes yrittää päästä sisään avoimessa verkossa toimivaan laitteeseen, joka kysyy salasanaa.

-Suomessa se on jo rikollista. Siinä ylitetään raja.

Rikoskomisario Tero Muurman keskusrikospoliisista sanoo, että jos live-kuvaa jakaa internetiin ilman kameran omistajan lupaa, kyseessä on rikos.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic