Uutiset

Ylen hallintoneuvoston varapuheenjohtaja: Jääkärijuhlaa ei olisi saanut pudottaa pois

Viikonvaihteessa Vaasassa pidetystä jääkärijuhlasta olisi pitänyt näyttää ainakin välähdys Ylen pääuutislähetyksessä.

Tätä mieltä on Ylen hallintoneuvoston varapuheenjohtaja ja eduskunnan entinen varapuhemies, kansanedustaja Arto Satonen (kok.).

-Hallintoneuvostoon kuuluvana olen pidättäytynyt arvostelemasta Ylen ohjelmavalintoja, vaikka minulle tulee runsaasti palautetta ja yhteydenottoja. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Jääkärijuhla olisi pitänyt huomioida ja juhlaa olisi voitu näyttää suorana jollakin kanavalla.

Satonen kertoo yllättyneensä, kun pääuutislähetyksessä ei puhuttu mitään koko juhlasta. Asiasta alkoi tulla myös palautetta sähköpostiin ja sosiaaliseen mediaan.

-Jääkäriliikkeellä oli iso merkitys itsenäisyytemme historiassa. Ei vain vuoden 1918 tapahtumiin, vaan myös tuleviin sotiimme.

Olihan jääkäreillä koulutusta sotilasjohtajuudesta. Heillä oli merkittävä rooli talvisodasta selviytymisessä, sillä monella liikkeeseen kuuluneella oli sotakokemusta.

Satonen korostaa, että muistovuotta 1918 pitää huomioida tasapuolisesti, kumpaakaan osapuolta unohtamatta.

Ei ollut uutinen

Jääkärijuhlan heikko noteeraus on saanut aikaan railakkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Keskustelu on levinnyt muuallekin kuin Pohjanmaalle.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) luonnehti Ylen uutismokaa emämunaukseksi.

Vaasassa ilmestyvä sanomalehti Pohjalainen on ottanut jyrkästi kantaa tapahtuneeseen. Syyttävä sormi on osoittanut Ylen uuteen vastaavaan päätoimittajaan Jouko Jokiseen.

Jokinen kommentoi tapausta todeten, ettei juhlalla ollut uutisarvoa.

-Jääkärit tulivat jo sata vuotta sitten, hän totesi Pohjalaiselle.

Tämä herätti erityistä närää, sillä samanaikaisesti Yle esitti näyttävästi Viron satavuotisjuhlallisuuksia.

Otettiin opiksi

Keskiviikkona Jokinen julkaisi vastineen Pohjalaisessa ja sävy oli maltillinen. Jokinen vetosi kiireiseen uutispäivään, jolloin muun muassa Suomi sai kultaa olympialaisissa.

Satosen mukaan Jokisen viimeisin vastine oli asiallinen.

-Näyttää siltä, että on otettu opiksi. Se ei kuitenkaan pyyhi sivuun sitä, etteikö uutisvalintaa olisi voinut miettiä tarkemmin. Jääkärijuhlaa pystyi seuraamaan Areenasta ja radiosta, mutta ehdottomasti juhlan maininta olisi pitänyt olla myös pääuutislähetyksessä.

Asiasanat

Uusimmat