Uutiset

Ylen toimitusjohtajan lähtö tuli henkilöstölle yllätyksenä, seuraajalta toivotaan vakautta

Ylen ohjelmatyöntekijöiden pääluottamusmies Jyrki Saarikoski kertoo Lännen Medialle, että toimitusjohtaja Lauri Kivisen lähtö tulee yllätyksenä.

-Minkäänlaista ennakkotietoa ei ollut, joten yllätys oli. Saimme päivällä tiedonannon Kivisen lähdöstä, Saarikoksi kertoo.

Yle tiedotti Kivisen lähdöstä torstaina. Kivinen on ollut Yleisradion toimitusjohtaja vuodesta 2010. Hän aikoo siirtyä muihin töihin yksityiselle sektorille ja jättää Yleisradion kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Saarikoski kertoo, että yhteistyö Kivisen ja henkilöstön välillä on sujunut hyvin.

-Toki meillä oli esimerkiksi viime vuonna rankka yt-prosessi ja myös rahoitusongelmia on ollut. Ajat eivät ole olleet helppoja niin Yleisradiossa kuin muuallakaan mediassa. Kivisen kanssa on ollut kuitenkin koko ajan hyvä keskusteluyhteys. Minulla ei ole pahaa sanottavaa hänestä, Saarikoksi kertoo.

-En mitenkään usko, että Kivisen lähtö liittyy viime vuosien vaikeuksiin Ylessä. Ratkaisu on hänen omansa, Saarikoski lisää.

Ylen hallitus käynnistää haun Kivisen seuraajan valitsemiseksi välittömästi.

-Se olisi toivottavaa, että vakaa linja jatkuisi. Vakauden olisi syytä säilyä vaihdoksessa, jotta Yleä ei horjutettaisi enempää, Saarikoski toivoo.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic