Uutiset

Yli 1 000 ihmistä saanut koleran myrskytuhoista kärsivässä Mosambikissa – epidemian pelätään leviävän

Luonnonkatastrofista kärsivässä Mosambikissa on puutetta eniten puhtaasta vedestä ja ruoasta. Kesken viljelykauden iskenyt myrsky tuhosi suuren osan pelloista ja viljelyksistä.
Tulvavedet peittivät Luxemburgin kokoisen alueen Mosambikissa. Ne tuhosivat muun muassa viljelykset ja infrastuktuuria. Nyt huolena on etenkin koleran leviäminen saastuneen veden välityksellä. Kuva: TIAGO PETINGA
Tulvavedet peittivät Luxemburgin kokoisen alueen Mosambikissa. Ne tuhosivat muun muassa viljelykset ja infrastuktuuria. Nyt huolena on etenkin koleran leviäminen saastuneen veden välityksellä. Kuva: TIAGO PETINGA

Mosambikin terveysministeriö on vahvistanut yli tuhannen ihmisen saaneen koleratartunnan. Ainakin kolmen kerrotaan menehtyneen.

Tautien pelätään leviävän entisestään myrskytuhoista kärsivässä maassa. Mosambikin Suomen suurlähettiläs Laura Torvinen kertoo, että YK:n ja muiden avustusjärjestöjen edustajat ovat hyvin huolissaan koleran leviämisestä.

– Ihmiset käyttävät likaista tulvavettä peseytymiseen ja ruoanlaittoon, joten epidemian riski on äärettömän suuri, Torvinen sanoo.

Torvinen kertoo, että vedet peittivät noin Luxemburgin kokoisen alueen. Taudinaiheuttajat ja bakteerit leviävät saastuneen veden mukana.

– Malaria on toinen alueella leviävä tauti ja suuri riski. Tulvista kärsineille alueelle toimitetaan lääkkeiden lisäksi myös paljon hyttysverkkoja, joiden avulla pyritään ehkäisemään malarian leviämistä.

Suomen ja Kanadan Punaisen Ristin kenttäsairaala on pystytetty Mosambikiin.

– Kenttäsairaala saapui viikonloppuna Beiraan, ja SPR:n mukaan se kykenee tarjoamaan terveyspalveluita alueelle, jossa asuu noin 300 000 ihmistä, Torvinen kertoo.

Kansainväliset avustusjärjestöt ovat toimittaneet lisäksi muun muassa telttoja, puhdasta vettä, ruokaa ja lääkkeitä.

Talviviljely alkaa pian

Valtaosa Mosambikin asukkaista elää maatalouden varassa, ja satamakaupunki Beiran ulkopuolella suurin osa on riippuvaisia itse viljelemästään ruoasta.

– Ruoan puute on suurimpia huolia, koska myrsky iski kesken Mosambikin pääviljelyskauden. Pääsato oli tarkoitus korjata näinä aikoina, mutta tulvavedet ovat tuhonneet ne, sanoo Torvinen.

Tärkeimpiä viljelyskasveja Mosambikissa ovat maissi, riisi sekä juurikasvi maniokki. Myös maapähkinä on tärkeä ruoka-aine alueella.

Torvinen kertoo, että paikallisia maanviljelijöitä on ohjeistettu viljelemään myös vihanneskasveja, kuten tomaattia, salaattia ja kaalia, jotta ruokavalio olisi monipuolinen.

Pääviljelykausi alkaa loka-marraskuussa, ja sadonkorjuu sijoittuu maalis-huhtikuulle. Lyhyempi, Mosambikin näkökulmasta talviviljelyskausi alkaa pian.

– Talviviljelyskauden aikana voidaan tuottaa sellaisia tuotteita, mitkä kestävät paremmin kylmää. (Mosambikin) Ulkoministerin mukaan kylvötyöt pitäisi saada aloitettua kahden, kolmen viikon kuluessa

Tulvavedet laskevat

Sateet ovat viimein hellittäneet Mosambikissa ja tulvavedet lähteneet laskemaan.

– Mosambikissa pääpaino on yhä pelastustöissä. Mutta pelastus- ja avustusoperaatiot ovat lähteneet käyntiin huomattavasti laajemmassa mittakaavassa, kun vedet ovat laskeneet, Torvinen kertoo.

Ihmisiä on päästy pelastamaan myös syrjäisimmiltä seuduilta. Maassa on pyritty lisäksi avaamaan kouluja mahdollisuuksien mukaan.

Torvinen kertoo, että Mosambikin ulko- ja yhteistyöministeri José Pacheco kutsui diplomaattikunnan ja kansainvälisten organisaatioiden johtajat koolle viime viikolla. Pacheco kiitti kansainvälistä yhteisöä avusta, jota Mosambikiin on annettu, ja kertoi jälleenrakennuskustannusten kartoittamisen alkavan mahdollisimman pian.

Monet maat ovat toimittaneet alueelle tarvikkeita lento- ja rahtikoneilla. Lisäksi jotkin maat ovat lainanneet helikoptereita, pienkoneita ja veneitä, joilla on voitu kuljettaa tavaroita paikkoihin, joihin ei ole päästy maitse.

Fingerpori

comic

Uusimmat