Uutiset

Yliopisto sai anonyymin miljoonalahjoituksen – Tieteentekijöiden liiton pj. haluaa keskustelun pelisäännöistä

Suomalaiselta tiedeyhteisöltä puuttuu johdonmukainen kanta yliopistoille osoitettuihin anonyymeihin lahjoituksiin.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen toteaa Lännen Medialle, että yliopistoille tehtävät suorat lahjoitukset, joissa lahjoittajat eivät halua nimiään julkisuuteen, ovat kartoittamatonta aluetta alan sääntelyn kannalta.

-Ymmärtääkseni tämä on aika säätelemätöntä aluetta. Jos poliitikko saisi kolme miljoonaa kampanjaansa, se pitäisi julkistaa. Yliopistoilla ei käsittääkseni ole tällaisia velvoitteita, Koikkalainen kuvailee.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) esimerkiksi vaatii hyvän tieteellisen käytännön linjauksissa, että rahoituslähteet ja tutkimuksen suorittamisen kannalta merkitykselliset sidonnaisuudet ilmoitetaan tutkimukseen osallistuville ja ilmoitetaan, kun tuloksia julkaistaan.

Kolmen miljoonan lahjoitus yksityisiltä ihmisiltä

Turun yliopisto ilmoitti tammikuussa, että yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselle annettiin poikkeuksellisen suuri, kolmen miljoonan euron yksityinen lahjoitus. Lahjoitus on osoitettu kompleksisten systeemien matemaattisen mallinnuksen perustutkimukseen.

Yliopiston tiedotteen mukaan lahjoittajaryhmä koostuu eurooppalaisista, aasialaisista ja pohjoisamerikkalaisista yksityishenkilöistä. Ryhmän jäsenet ovat halunneet pitää nimensä pois julkisuudesta.

Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykkö kertoo, että lahjoittajien nimet ovat yliopiston tiedossa, vaikkei niitä julkaistakaan. Pyykön mukaan yliopisto saa toisinaan rahaa tahoilta, jotka eivät halua nimeään julki, mutta näin suurta kertalahjoitusta ei ole aiemmin tehty.

Pelko siitä, että rahoittajien anonymiteetti vaarantaisi tutkimuksen läpinäkyvyyttä tai lopputulosten uskottavuutta, on Pyyköstä turha.

-Eihän tässä ole minkään tiettyjen tutkimustulosten saamiseksi annettu rahaa. On annettu rahaa tietyn alan tutkimukseen ja haluttu tukea sitä, hän sanoo.

Toisaalta paljon on Pyykön mukaan sellaisia, jotka nimenomaan haluavat nimensä julki.

Suomen yliopistojen rehtorineuvoston UNIFIn hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen muistuttaa, että nimettömästi lahjoittavia on monilla tieteenaloilla. Rehtoreiden kesken asiaa ei ole käsitelty.

-En näe mitään ongelmaa, koska lahjoitusten käyttöperiaatteet ovat avoimia ja ne ovat yliopistojen päätettävissä, olivat lahjoitukset avoimia tai ei, Mönkkönen toteaa.

Kanta vielä muodostamatta

Tieteentekijöiden liitto ei ole muodostanut kantaansa siihen, pitäisikö vaikkapa tietyn euromäärän jälkeen yliopistojen julkaista lahjoittajien nimiä.

Puheenjohtaja Koikkalainen ei myöskään epäile Turun yliopiston saaman lahjoituksen motiiveja, mutta hänen mielestään voisi olla paikallaan käydä asiasta keskustelu jo senkin vuoksi, että yliopistot ovat alkaneet entistä järjestelmällisemmin kerätä lahjoituksia Suomessa vasta 10 viime vuoden aikana.

-Tämä keskustelu on osoitus siitä, ettei meillä vielä ole normistoa.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti