Uutiset

Yllättävä trendi: Alkoholittomia juomia myydään enemmän kuin samppanjaa

Suomalaisten juomatottumuksissa on näkyvissä aivan uusi trendi. Alko kaksinkertaisti viime vuonna alkoholittomien juomien myynnin. Alkoholittomia juomia myydään jo enemmän kuin samppanjaa. Viime vuonna Alkossa kävi kaupaksi 362 000 litraa alkoholittomia tuotteita.

– Alkoholittomien juomien kasvu on jatkunut myös alkuvuonna, Alkon toimitusjohtaja

Hille Korhonen

kertoi yhtiön tiedotustilaisuudessa.

Alko lanseerasi viime vuonna aivan uuden alkoholittomien tuotteiden valikoiman.

Alkoholijuomista parhaiten kasvoi kuohuviinien ja roseeviinien myynti. Kuohuviinejä myytiin viime vuonna 5,2 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Roseeviinien myynti nousi 1,2 prosenttia.

Väkevien alkoholijuomien myynti laskee edelleen. Viime vuonna laskua oli lähes kolme prosenttia. Alkon kokonaismyynti on pienessä laskussa. Viime vuonna Alkon litramyynti oli 94 miljoonaa litraa.

Alkon liikevaihto laski viime vuonna hieman, noin 1, 1 miljardiin euroon. Tilikauden voitto oli suunnilleen ennallaan ja Alko maksaa voitostaan osinkoa noin 40 miljoonaa euroa valtiolle.

Asiasanat

Uusimmat