Uutiset

Yritykset kärsivät verkkorikollisuudesta selvästi useammin Suomessa kuin muualla Euroopassa – Kyberrikollisuuden määrä kasvanut runsaasti parissa vuodessa

Lähimmät vertailumaat Ruotsi ja Tanska ovat kirineet tietoturva-asioissa Suomen edelle liki kaikilla mittareilla.
Poliisin tietoon tulleet kyberrikokset, kuten tietomurrot, ovat määrältään kaksinkertaistuneet parissa vuodessa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Tietoturvaongelmat aiheuttavat suomalaisyrityksille enemmän ongelmia kuin muualla Euroopassa, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan uusi tutkimus.

Viime vuonna kyberturvaongelmia kohtasi 42 prosenttia suomalaisista suuryrityksistä, kun koko EU:ssa niitä ilmeni 23 prosentilla.

Esimerkiksi tietovuotoja yritykset raportoivat Suomessa kolme kertaa enemmän kuin Euroopassa keskimäärin, ja niiden kohteeksi on joutunut yksi kuudesta suomalaisesta suuryrityksestä. Suurista yrityksistä tietovuodoista kärsi Suomessa viime vuonna 17 prosenttia ja EU-maissa 5 prosenttia. Keskisuurien yritysten kohdalla luvut ovat 7 ja 2 prosenttia ja pienten kohdalla 3 ja 1.

Poliisin tietoon tulleet kyberrikokset, kuten tietomurrot, ovat määrältään kaksinkertaistuneet parissa vuodessa. Vuonna 2018 kyberrikoksia tuli poliisin tietoon noin 600, kun tänä vuonna ennusteen mukaan niitä kirjataan hieman alle 1  300. Luvut pitävät sisällään kaikki rikosten törkeysasteet sekä rikosten yritykset.

Suurin osa näistä rikoksista on tietomurtoja, joiden määrä kasvoi noin 540:stä 1  100:aan.

Kyberturvallisuuskeskukselle ilmoitettujen verkkohuijausten ennakoitu lukumäärä on tänä vuonna yli viisinkertainen viime vuoteen verrattuna. Jos lasketaan kaikki keskuksen käsittelemät kyberturvallisuuspoikkeamat, niitä on yhteensä noin 12  000, eli lähes kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna, jolloin niitä käsiteltiin 4  500.

Vertailumaat kirivät edelle

Tutkimuksen mukaan yritysten varautuminen kyberuhkiin on kokonaisuudessaan parantunut, mutta Suomi on jäämässä jälkeen muun muassa Ruotsista ja Tanskasta.

Esimerkiksi kyberturvavakuutukset ovat Suomessa yleisempiä kuin Euroopassa yleensä, mutta Tanskassa sellaisen hankkineiden yritysten osuus on kaksinkertainen eli 56 prosenttia Suomen 28 prosenttiin verrattuna. Suuryritysten osalta Suomi on selvästi EU:n keskitason alapuolella.

Myös säännöllistä tietojärjestelmien turvallisuustestausta tehtiin Ruotsissa ja Tanskassa useammissa yrityksissä kuin Suomessa, ja niissä dokumentoituja tietoturvakäytänteitä pidettiin paremmin ajan tasalla.

Yksi Suomen ongelmia selittävä tekijä on tutkimuksen mukaan tietoturva-alan asiantuntijoiden riittämätön määrä. Etlan tutkimuksessa lainaaman Suomen kyberturva-alan edunvalvontajärjestön FISC:n tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista kyberturvayrityksistä kokee pulaa alan osaajista, ja se koettiin myös suurimmaksi esteeksi alan kasvulle.

On myös mahdollista, että pienimpien yritysten ongelmat tietoturvan kanssa jäävät pimentoon, sillä asiaa tarkastellaan tilastollisesti yleensä vähintään 10 ihmistä tai enemmän työllistävien yritysten kautta. Suomen yrityksistä lähes 95 prosenttia on sitä pienempiä.

Uusimmat

Fingerpori

comic