Uutiset

Yritysten näkymät hiipuvat Hämeessä

FORSSAN
LEHTI

Hämeen teollisuuden ja rakentamisen suhdannetilanne laski
lokakuussa selvästi normaalia heikommaksi, selviää EK:n lokakuussa
tekemästä suhdannebarometrista.

–-Loppuvuotta koskevat suhdannenäkymät ovat hiipuneet
teollisuudessa ja rakentamisessa, kuten myös palvelualalla alkusyksyn aikana,
sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Kirsi Aaltio.

Heinäkuussa tehdyssä kyselyssä teollisuus- ja rakennusalan yritysten
odotukset olivat vielä koko maata paremmat.
–-Saldoluku oli silloin 4,
kun nyt lokakuussa luku oli -35. Palveluiden saldoluku on myös laskenut hieman
ja on -13 (heinäkuussa -5), Aaltio kertoo.

Hämeen teollisuus- ja rakennusalan yritysten
suhdanneodotukset ovat koko maan keskiarvoa matalammissa lukemissa. Vastaajista
46 prosenttia ennakoi suhdanteiden heikkenevän ja 73 prosenttia kertoi
kysynnän olevan heikkoa.

Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski
pitää Suomen talous- ja kilpailukykytilannetta vielä huonompana kuin
yleisesti ajatellaan.
–-Saamme vetoapua Pohjois-Amerikasta, itäisestä
Keski-Euroopasta, Baltiasta sekä muutamista Aasian maista. Venäjän
epävarmuus, itse asiassa heikkous, on kuitenkin lisääntynyt ja tilanteen
ennakointi on muuttunut jokseenkin mahdottomaksi, Kiiski
toteaa.
Henkilökunnan määrä on ollut teollisuudessa ja rakentamisessa
sekä palvelualalla laskusuunnassa syksyn aikana ja työvoimaa supistetaan
edelleen lähikuukausinakin.

Yksityisten palvelualan yritysten suhdanteet ovat
Hämeessä hieman koko maan keskiarvoa suotuisammat.

Myyntikehitys on ollut kesän jälkeen tasaista.
Toteutunut myynti on ollut viime kuukausina likimain ennallaan ja myynnin
arvioidaan pysyvän keskimäärin nykylukemissa myös loppuvuoden ajan.

–-Kaupan alan näkymissä ei ole isompia muutoksia odotettavissa.
Etenemme varovaisissa tunnelmissa. Joulukaupan osalta odotuksemme ovat
positiivisia, kertoo Kesko Oyj:n Kaakkois-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic