Uutiset

Zuckerberg haluaa muuttaa Facebookin digitaalisesta aukiosta olohuoneeksi

Facebook on viime vuosien ajan rämpinyt erilaisissa yksityisyyteen, tietoturvaan ja valeuutisiin liittyvissä skandaaleissa.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoo blogikirjoituksessaan, että Facebookia kehitetään tulevaisuudessa nykyistä yksityisemmäksi palveluksi. Hän uskoo, että tulevaisuudessa kommunikaatio siirtyy enenevissä määrin yksityisiin ja suljettuihin palveluihin.

Hänen mukaansa ihmiset haluavat viestiä palveluissa, joissa voidaan luottaa siihen, etteivät viestit leviä muualle tai säily ikuisesti.

Zuckerberg sanoo, että ihmiset haluavat kommunikoida digitaalista olohuonetta vastaavissa olosuhteissa. Hän kuvailee, että Facebook on 15 vuoden ajan auttanut luomaan kaupunginaukioita vastaavia digitaalisia ympäristöjä.

–  Kun ajattelen internetin tulevaisuutta, uskon yksityisyyteen keskittyvien kommunikaatioalustojen tulevan tärkeämmiksi kuin nykypäivän avoimet alustat. Yksityisyys antaa ihmisille vapauden olla oma itsensä ja kommunikoida luonnollisemmin, hän kirjoittaa.

Facebook on viime vuosien aikana rämpinyt kohusta kohuun

Zuckerbergin mukaan verkkoviestinnän nopeimmin kasvavia alueita ovat yksityinen viestittely, lyhytaikaiset tarinat ja pienet ryhmät.

– Tälle on monia syitä. Monet suosivat intiimeitä keskusteluita yhdeltä yhdelle tai vain muutaman ystävän kanssa.

Hänen mukaansa ihmiset ovat lisäksi entistä varovaisempia sen suhteen, ettei heidän jakamastaan sisällöstä jää pysyvää jälkeä.

– Ja me kaikki oletamme, että voimme tehdä asioita kuten maksuja yksityisesti ja turvallisesti, hän sanoo.

Zuckerberg sanoo ymmärtävänsä, että monet ihmiset ajattelevat, ettei Facebook voi tai edes halua luoda tämänkaltaisia yksityisiä alustoja.

–  Suoraan sanottuna siksi, ettei meillä tällä hetkellä ole vahva maine yksityisyyttä suojaavissa palveluissa ja olemme historiallisesti keskittyneet avoimeen jakamiseen.

Facebook on viime vuosien ajan rämpinyt erilaisissa yksityisyyteen, tietoturvaan ja valeuutisiin liittyvissä skandaaleissa.

Viime keväänä Zuckerberg joutui selittelemään Facebookin toimintaa sekä Yhdysvaltain kongressin että Euroopan unionin kuulemisessa.

Facebookin mainetta on ravistellut esimerkiksi Cambridge Analytica -skandaali. Cambridge Analytican sanotaan hankkineen luvatta 87 miljoonan Facebook-profiilin tiedot poliittisten kampanjoiden käyttöön.

Asiasanat

Uusimmat