Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pohjois-Ruotsin koronaluvut synkistyvät edelleen, Jällivaaran tilanne paha

Ruotsin pohjoisosan Norbottenin koronavirustilanne pahenee. Tällä viikolla testatuista koronanäytteistä 12 prosenttia oli positiivisia, kun luku vielä viime viikolla oli kahdeksan prosenttia.

– Viime viikon lopusta lähtien tehohoidon tarvitsijoita on ollut yllättäen enemmän, ja he tulevat nimenomaan maan pohjoisosista, erityisesti Jällivaarasta. sanoi alueen sairaalahoidosta vastaava Per Berglund.

Jällivaarassa esimerkiksi vanhustenhoidossa työntekijöitä ei ole riittävästi, koska monet ovat koronaviruksen vuoksi sairauslomalla. Samoin kaivosyhtiö LKAB :n työntekijöistä kymmenet ovat sairastuneet.

Tartuntatautilääkäri Anders Nystedtin mukaan Jällivaara on varoittava esimerkki koko maalle.

– Emme voi uskotella, että tämä on ohi. Menossa on pandemia, mikä on muistettava. Tilastot ovat kolkkoja, Nystedt sanoi.

Norbottenin läänissä, joka käsittää Norbottenin lisäksi pohjoisimman osa Ruotsin Lapista, oli perjantaihin mennessä todettu yli 850 koronavirustartuntaa. Viruksen seurauksena on kuollut yhteensä 63 ihmistä.