Atlantilla puhisevaa Isaias-myrskyä on jännitetty avaruudessa asti, ja myrsky on ollut myös Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasan tarkassa seurannassa.
Nasan on määrä saatella yksityisen SpaceX -yhtiön miehistöaluksen kapseli Atlanttiin Floridan edustalle hieman ennen iltakymmentä sunnuntaina Suomen aikaa. Sääolosuhteet ovat olleet kuitenkin iso kysymysmerkki, sillä samoihin aikoihin Floridaan on odotettu myös Isaias-myrskyä.
Laskeutumisen on kaavailtu tapahtuvan Floridan niemimaan länsipuolelle, sillä myrsky lähestyi Floridan itärannikkoa. Nasan mukaan miehistölle oli valittu kaikkiaan seitsemän mahdollista laskeutumispaikkaa, joista neljä sijaitsee Floridan länsipuolella.
Etappi k errallaan kohti Maata
Astronauttien nouto-operaation onnistumiseksi kapselin laskeutumispaikalla pitäisi olla tyyntä, tuulta enintään vajaat 5 metriä sekunnissa. Myöskään sade ei ole toivottavaa, sateen todennäköisyys saa olla ennusteessa enintään 25 prosenttia. Lisäksi näkyvyyden laskupaikalla on oltava hyvä.
Mikäli sääolosuhteet eivät vaikuta suotuisilta kuusi tuntia ennen h-hetkeä, SpaceX ja Nasa päättävät yhdessä, jatketaanko operaatiota vai jäävätkö astronautit odottamaan uutta laskeutumisyritystä. Yleensä laskeutumista yritetään uudelleen 24–48 tuntia myöhemmin.
Jos operaatiota päätetään jatkaa, lopullinen päätös laskeutumisesta lyödään lukkoon olosuhteiden mukaan noin tunti ennen h-hetkeä.
Yhdysvaltalainen astronauttikaksikko Doug Hurley ja Bob Behnken aloitti paluumatkan kohti Maata kansainväliseltä ISS-avaruusasemalta varhain sunnuntaina Suomen aikaa. He viettivät avaruusasemalla kaksi kuukautta.