Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuntomessut alkavat tänään Tuusulassa – messut järjestetään kunnassa jo kolmatta kertaa

Tuusulan asuntomessut alkavat tänään. Asuntomessujen piti alun perin alkaa heinäkuussa, mutta epidemiatilanteen vuoksi niitä lykättiin elokuulle.

Messut ovat historialliset, koska ne järjestetään jo kolmannen kerran Tuusulassa ja tapahtuman järjestelyjen turvallisuuteen panostetaan nyt uudella tavalla epidemiatilanteesta johtuen.

Tänä vuonna on vietetty myös asuntomessujen 50-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuonnaan asuntomessut palaavatkin juurilleen, sillä Tuusulassa järjestettiin myös asuntomessujen historian ensimmäiset messut vuonna 1970.

Edellisen kerran asuntomessut järjestettiin Uudellamaalla sijaitsevassa Tuusulassa vuonna 2000.

Messut ovat avoinna elokuun 30. päivään saakka. Tuusulan Rykmentinpuistossa on messujen aikana esillä yhteensä 33 uniikkia messukotia.

Messualueella selkeät ohjeet turvaväleistä ja hygieniasta

Koronatilanteen vuoksi lippuja on ollut tänä vuonna saatavilla rajoitetusti ja niitä on myyty päivä- ja aikaperusteisesti vain ennakkoon.

Turvallisuuden varmistamiseksi messuille on laadittu yhteistyössä terveydestä ja turvallisuudesta vastaavien viranomaisten kanssa suunnitelma, jossa ohjeistetaan messuille saapuminen ja alueella liikkuminen, kerrotaan tapahtuman verkkosivuilla .

Messualueella kerrotaan olevan selkeät ohjeet esimerkiksi turvaväleistä ja hygieniasta. Messualueen sisääntuloa myös muun muassa porrastetaan niin, että tunneittain alueelle pääsee enintään 500 kävijää.

Asuntomessut Tuusulassa 2020 -tapahtuman virallinen suojelija on presidentti Sauli Niinistö.

Ensi vuonna asuntomessut järjestetään Lohjalla.