Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Puolustusvoimat ostaa miljoonilla euroilla siviilikäyttöön tarkoitettuja Android-tablettitietokoneita

Android-tabletit ovat siviilikäyttöön tarkoitettuja. Nyt testataan, sopivatko ne sotilasympäristöön.

Puolustusvoimat aikoo ostaa vuosina 2021–2022 jopa 3 000 Android-käyttöjärjestelmällä toimivaa tablettitietokonetta, kertoo Helsingin Sanomat. Tablettitietokoneet ostetaan Maavoimien johtamisvälineiksi.

Hankinnan arvo on noin 6,5 miljoonaa euroa.

Tableteista järjestettiin tarjouskilpailu viime kesänä. Päätös hankinnasta tehtäneen ensi vuoden alussa.

HS:n mukaan Maavoimat testaa parhaillaan tarjouskilpailuun tarjottujen tablettien toimivuutta sotilasympäristössä. Laitteiden käytön tulee olla yksinkertaista. Lisäksi Puolustusvoimia kiinnostaa erityisesti laitteiden käyttöergonomia ja yhdistettävyys taistelijoiden muuhun varustukseen.

Tabletit ovat siviilikäyttöön tarkoitettuja laitteita. Siviilikäyttöön tarkoitettujen laitteiden ja välineiden käyttö on yleistynyt HS:n mukaan eri maiden asevoimissa, koska siviiliteknologia on sotilaskäyttöön tarkoitettua halvempaa sekä usein edistyksellisempää.

Tabletteja kutsutaan taistelijan päätelaitteiksi, joita käytetään myös varustemiesten koulutuksessa.