Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut melkein kymmenen vuoden vankeuteen 42-vuotiaan naisen, joka tappoi aviomiehensä vyöllä kuristamalla.
Kyse oli tapahtumista pariskunnan yhteisessä kodissa Kuopion Petosella huhtikuussa. Oikeuden mukaan 25-vuotias mies nukkui sohvalla, kun nainen laittoi nahkaisen vyön hänen kaulansa ympäri ja kuristi miehen hengiltä. Sen jälkeen nainen siirsi ruumiin rappukäytävään, mistä sivullinen ihminen löysi sen.
Jo aiemmin samana iltana nainen oli lyönyt uhria nyrkillä kasvoihin sekä puisessa kotelossa olleella koristemiekalla käteen niin, että miekka ja kotelo särkyivät lyönnin voimasta. Oikeudessa nainen myönsi kuristamisen ja muun väkivallan.
Tuomittiin myös toisen miehen hakkaamisesta
Nainen tuomittiin myös kahdesta pahoinpitelystä, lähestymiskiellon rikkomisesta ja vahingonteosta, joiden uhrina oli toinen mies.
Oikeuden mukaan nainen löi miestä vasaralla useita kertoja päähän, ylävartaloon ja käsiin Kuopiossa viime vuoden helmikuussa. Samana päivänä nainen myös rikkoi vasaralla miehen pakettiauton kaikki ikkunalasit.
Mies hankki naista vastaan lähestymiskiellon. Viime vuoden syyskuussa nainen kuitenkin oikeuden mukaan rikkoi lähestymiskieltoa. Samassa yhteydessä nainen iski miestä nyrkillä kasvoihin.
Nainen myönsi myös nämä syytteet lukuun ottamatta ensimmäistä pahoinpitelyä, josta hänellä ei kertomansa mukaan ollut muistikuvia. Käräjäoikeus tuomitsi Piia Maria Korhosen taposta ja muista rikoksista yhteensä yhdeksän vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen.