Kuopion kouluhyökkäyksestä tuomittu mies on valittanut käräjätuomiostaan, Pohjois-Savon käräjäoikeudesta kerrotaan. STT ei ole vielä tavoittanut miehen asianajajaa kommentoimaan valituksen sisältöä.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi Joel Marinin, 26, marraskuussa elinkautiseen vankeuteen muun muassa murhasta ja 20:stä murhan yrityksestä. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhreilleen sekä Savon koulutuskuntayhtymälle satojentuhansien eurojen korvaukset.
Hyökkäyksessä kuoli 23-vuotias nainen
Savon ammattiopistossa opiskellut Marin hyökkäsi luokkahuoneeseen miekan kanssa viime vuoden lokakuussa. Hyökkäyksessä kuoli 23-vuotias ukrainalaisnainen, ja kymmenkunta ihmistä haavoittui tai loukkaantui. Osalle uhreista jäi miekaniskuista elinikäisiä vammoja.
Käräjäoikeuden mukaan myös luokasta vammoitta paenneet oppilaat olivat tilanteessa yhtä lailla hengenvaarassa. Siksi mies tuomittiin myös heihin kohdistuneista murhan yrityksistä. Lisäksi yksi syytteistä koski kiinniottotilannetta, jossa Marin vielä löi poliisimiestä miekalla.
Tuomittu oli syyntakeinen
Marinille tehtiin jo esitutkinnan aikana mielentilatutkimus, jonka mukaan hän oli tapahtuma-aikaan syyntakeinen. Käräjäoikeuden mukaan mies suunnitteli tekoaan johdonmukaisesti ja pitkään.
Käräjäoikeus tuomitsi Marinin maksamaan uhreilleen erilaisia korvauksia muun muassa kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä yli 250 000 euroa. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan muun muassa vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja satojentuhansien eurojen edestä.