Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Autojätit Fiat Chrysler ja PSA hyväksyivät yhdistymisen – tuloksena maailman neljänneksi suurin autovalmistaja

Autovalmistajat Fiat Chrysler ja PSA hyväksyivät maanantaina yhtiökokouksissaan loppuvuonna 2019 ilmoitetun yhdistymisensä. Yhdistymisessä syntyy maailman neljänneksi suurin autovalmistaja, joka saa nimen Stellantis .

Ranskalainen PSA valmistaa esimerkiksi Peugeotin, Citroenin ja Opelin autoja, kun taas yhdysvaltalais-italialainen Fiat Chrysler valmistaa nimimerkkiensä ohella muun muassa myös Jeepejä, Alfa Romeoita ja Maserateja.

Fuusio on nähty tarpeelliseksi sähköautojen kehittämiskulujen vuoksi. Fuusion on arvioitu säästävän miljardeja euroja joka vuosi synergiaetujen ansiosta. Samalla PSA pääsee tekemään paluuta amerikkalaisille automarkkinoille ja Fiat Chrysler vahvistaa jalansijaansa Euroopassa.

Molempien konsernien yhtiökokoukset hyväksyivät yhdistymisen lähes yksimielisesti. Hanke sai joulun alla hyväksynnän myös EU:n komissiolta.

Fiat Chryslerin hallituksen puheenjohtaja John Elkann kehui yhdistymispäätöstä historialliseksi. Elkann, joka kuuluu Fiatin vaikutusvaltaiseen Agnelli-sukuun, on jatkamassa samassa tehtävässä uudessa yhtiössä.

– Tuleva vuosikymmen määrittelee liikkuvuuden uudelleen. Me aiomme esittää johtavaa roolia uuden tulevaisuuden rakentamisessa, hän sanoi.

Italialais-amerikkalainen Fiat Chrysler syntyi itsekin fuusion tuloksena vuonna 2014.

Eloonjäämiskysymys

Milanon kauppakorkeakoulun strategian professori Giuliano Noci arvioi, että fuusio on kummallekin autoyhtiölle eloonjäämiskysymys tilanteessa, jossa autojen päästöjä on puristettava alas ja samalla kamppailtava koronakriisin seuraamuksia vastaan.

– Edessä on valtavia teknologisia ja strategisia haasteita, hän sanoi.

Saman arvio on esittänyt myös PSA:n pääjohtaja Carlos Tavares.

– Vain ketterimmät, joilla on darwinilainen henki, tulevat jäämään eloon, Tavares sanoi marraskuussa.

Volkswagen , Renault-Nissan-Mitsubishi ja Toyota ovat tulevaa Stellantis-yhtiötä suurempia. Yhdistynyt yhtiö työllistää yli 400 000 ihmistä.