Kiinan keskiosissa raivataan jättiläistulvan tuhoja ja varaudutaan samalla uusiin sateisiin. Pahimmin Zhengzhoun kaupunkiin iskeneissä rankkasateissa ja tulvissa on kuollut ainakin 33 ihmistä.
Tulvat ajoivat ihmisiä kodeistaan sekä hukuttivat alleen muun muassa teitä ja metrolinjastoja. Paikallishallinnon mukaan liki 200 000 ihmistä siirrettiin turvaan sateiden alta.
Henanin maakunnassa sadekausi on ollut poikkeuksellisen raju. Zhengzhou on noin 94 miljoonan asukkaan maakunnan pääkaupunki.
Lyhyen matkan päässä Zhengzhoun pohjoispuolella sijaitseva Anyangin kaupunki antoi torstaina hälytyksen voimakkaista kaatosateista. Alueen koulut määrättiin suljettaviksi, ja useimmat työntekijät saivat käskyn pysyä kotona. Anyangin seudulla on saatu paikoin nyt sata millimetriä sadetta.
Padot voivat olla haitaksi
Zhengzhouhun puolestaan satoi kolmessa päivässä koko vuoden sademäärää vastaava määrä vettä. Vedenpaisumus tukki viemärit ja lähetti mutaista, pyörteistä vettä kaduille sekä tietunnelien ja metrojärjestelmän läpi.
Kun vesi vetäytyi, asukkaat valmistautuivat toiseen huonon sään päivään. Esimerkiksi autoja siirrettiin suojaan korkeammille paikoille.
Osassa suurkaupunkia sähköt olivat edelleen poikki torstaina.
– Odotan virran palauttamista, mutta luulen, että se voi viedä vielä useita päiviä, sanoi ravintolan omistaja Chen uutistoimisto AFP:lle.
Kiinassa on noussut nyt odotetusti puheenaiheeksi se, miten kasvavat kaupungit voisivat paremmin valmistautua äärimmäisiin sääilmiöihin, kuten tiistain myrskyyn. Asiantuntijoiden mukaan niitä tapahtuu yhä useammin ja voimakkaammin ilmastonmuutoksen vuoksi.
Henanin maakunta, kuten suuri osa muutakin Kiinaa, on jokien ja patojen juovittama. Padoista monet rakennettiin aikanaan osin tulvaveden hallitsemiseksi, mutta joissakin tilanteissa niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.