Päivystävän palomestarin mukaan ulosajaneessa autossa oli neljä alle kaksikymppistä ihmistä.
Järvenpäässä myöhään lauantaina sattuneessa ulosajossa on kuollut yksi kyydissä olleista, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi Twitterissä. Poliisi ei vielä sunnuntaina kertonut uhrista tämän tarkempia tietoja.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kertoi aiemmin, että onnettomuudessa on loukkaantunut vakavasti kaksi ihmistä, joista toinen kriittisesti.
Ulosajo tapahtui hieman ennen puoltayötä tiellä 140 eli Vanhalla Lahdentiellä. Ojan pohjalle päätyneessä autossa oli kaikkiaan neljä alle kaksikymppistä ihmistä, kaksi miestä ja kaksi naista. Autossa olleista kaksi sai lievempiä vammoja
Poliisi on aloittanut onnettomuudesta esitutkinnan.
Auto pyörähti ojassa pyörillään ympäri
Onnettomuuden syystä ei ole vielä tarkempaa tietoa. Päivystävän palomestarin Tomi Airaksisen käsityksen mukaan kuljettaja oli menettänyt syystä tai toisesta ajoneuvon hallinnan.
Airaksisen mukaan auto on pysynyt pyörillään ulosajosta huolimatta. Ajoneuvo päätyi kuitenkin ojan pohjalle ja törmäsi maavalleihin sekä keula että perä edellä.
– (Auto) on pyörähtänyt pyörillään ympäri, mutta ei katon kautta, palomestari tarkensi ja sanoo törmäyksestä tulleen vaurioita auton molempiin päihin.
Airaksinen arvioi auton menneen törmäyksessä lunastuskuntoon.
Tie 140 oli onnettomuuden jälkeen suljettuna liikenteeltä muutaman tunnin ajan. Liikenneonnettomuus ei Airaksisen mukaan aiheuttanut vaaraa muille tienkäyttäjille.