Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bensa-aseman maksuautomaatti yritettiin varastaa myös Luumäellä – poliisi epäilee samoja tekijöitä yhteensä neljästä iskusta tällä viikolla

Bensa-aseman maksuautomaatti on yritetty varastaa myös Luumäellä Etelä-Karjalassa, kerrotaan Kaakkois-Suomen poliisista.

Tekijät iskivät Luumäellä Kuutostien varressa sijaitsevalle Teboil-asemalle torstain vastaisena yönä. Jostakin syystä automaattivarkaus jäi kuitenkin yritykseksi.

– Automaatti rikottiin, mutta sitä ei syystä tai toisesta saatu mukaan, kertoo rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola STT:lle.

Luumäellä tehdystä iskusta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat .

Tänään aamulla poliisi tiedotti, että Kymenlaakson Virolahdella varastettiin Virojoen ABC-aseman maksuautomaatti torstaina aamuyöllä.

Maksuautomaatti kuljetettiin pois mustalla henkilöautolla. Anastettua omaisuutta ei ole saatu takaisin.

Lisäksi naapurikunnassa Miehikkälässä yritettiin samana yönä varastaa ABC-tankkauspisteen maksuautomaatti, poliisi kertoo. Teko kuitenkin keskeytyi ja tekijät poistuivat paikalta. Miehikkälässä tekijät liikkuivat poliisin mukaan tummalla henkilöautolla.

Rahkola kertoo, että poliisi epäilee Virolahden, Miehikkälän ja Luumäen teoista samoja tekijöitä kuin aiemmin tällä viikolla Janakkalassa Kanta-Hämeessä. Tekijöiden henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa.

Hämeen poliisi julkaisi kuvia naamioituneesta kolmikosta

Hämeen poliisi tiedotti eilen, että naamioitunut kolmikko varasti ABC-tankkausaseman maksuautomaatin Janakkalan Tervakoskella keskiviikkona aamuyöllä. Poliisi julkaisi myös valvontakameran kuvia Janakkalan automaattivarkauden tekijöistä. Janakkalassa tekijät saivat saaliiksi vähäisen summan rahaa.

Virolahdella varastetun omaisuuden määrä ei ole vielä selvillä.

– Vielä ei ole tiedossa, minkä verran siellä (automaatissa) on ollut käteistä rahaa, Rahkola sanoo.

Automaattivarkaat ovat tallentuneet valvontakameran kuviin myös Kymenlaaksossa. Kaakkois-Suomen poliisi ei ole toistaiseksi julkaissut kuvia tekijöistä.

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Virolahden, Miehikkälän ja Luumäen tapahtumia tässä vaiheessa törkeänä varkautena ja kahtena törkeän varkauden yrityksenä. Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja teoista sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 500.