Itä-Suomen hovioikeudessa alkoi tiistaina käsittely Kuopiossa elokuussa 2018 tapahtuneesta bussiturmasta, jossa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui useita.
Turma tapahtui, kun linja-auto oli kuljettamassa karaokekerhon jäseniä Ruotsin Kalixista kylpylälomalle Kuopioon. Onnettomuus tapahtui kello 14.38 Kuopiossa, kun linja-auto suistui moottoritien ja Kolmisopen liittymässä tieltä ja putosi sillalta junaradalle.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden joulukuussa bussia kuljettaneen miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Oikeuden mukaan mies syyllistyi neljään törkeään kuolemantuottamukseen, 13 törkeään vammantuottamukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia.
70-vuotias kuljettaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Mies vaatii, että hänet tuomitaan törkeiden rikosten sijaan kyseisistä rikoksista perusmuotoisina. Lisäksi hän vaatii rangaistuksen alentamista sekä vakuutusyhtiölle tuomittavaksi määrättyjen korvausten hylkäämistä tai toissijaisesti niiden alentamista.
Holtito n ajotapa ja madaltunut vireystila
Käräjäoikeuden mukaan kuljettaja ajoi koko matkan holtittomasti ja laiminlöi olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden noudattamista ja varovaisuutta. Lisäksi hän ajoi liian kovaa, tuomiossa sanottiin. Matkustajat kertoivat pelänneensä matkan aikana ja huomauttaneensa kuljettajalle tämän ajotavasta.
Käräjäoikeuden mukaan miehen olisi pitänyt ottaa huomioon linja-auton jarrutusmatka sekä kuljettaessaan isoa joukkoa vilkkaalla tiellä varmistua turvallisuudesta ja liikennesääntöjen noudattamisesta.
– Mikäli ajon aikana olisi ollut näkemäesteitä tai mikäli aurinko olisi häikäissyt syytettyä tai mikäli hänen havainnointikykynsä olisi ollut alentunut tunnekuohun vuoksi, olisi hänen sitäkin suuremmalla syyllä tullut vähentää nopeutta jarrua painamalla ja sopeuttaa vauhti turvalliselle tasolle, käräjäoikeus totesi tuomiossaan.
Kuljettaja sanoi itse, ettei kokenut itseään väsyneeksi ajon aikana. Käräjäoikeuden mukaan miehen ajotapa kuitenkin osoitti, että hänen vireystilansa täytyi olla madaltunut koko ajon ajan.
Käräjäoikeuden mukaan kuljettaja ei jarruttanut missään vaiheessa ajettuaan hidastuskaistalle. Mies ei oikeudessa osannut sanoa syytä sille, ettei ollut jarruttanut. Hän kertoi huomanneensa kovassa vauhdissa liian myöhään edessään olevan liikenteen seisovan ja painaneensa vahingossa kaasua.
Onnettomuustutkintakeskus kertoi raportissaan vuonna 2019, ettei bussista löytynyt mitään teknistä vikaa, ei myöskään jarruista. Myös käräjäoikeuden tuomiossa todettiin, ettei jarruissa ollut vikaa eikä jarrupolkimen alla estettä, joka olisi estänyt jarruttamisen.