Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtio palauttaa itselleen pääomaa 500 miljoonaa euroa Solidiumilta

Valtio päätti keskiviikkona jakaa pääoman palautuksena itselleen 500 miljoonaa euroa omalta sijoitusyhtiöltään Solidiumilta . Pääoman palautus maksetaan sijoitetun vapaan pääoman rahastosta perjantaina, kertoi Solidium torstaina julkaistussa tiedotteessaan.

– Tämä on omistajan päätös ja meille informoitiin, että tällainen palautus tullaan meiltä pyytämään, kertoo STT:lle Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen.

Solidium on osakeyhtiö, jonka ainoa osakkeenomistaja on Suomen valtio. Sijoitusyhtiön tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävinä pidetyissä yrityksissä.

Yhtiö on muun muassa Elisan , Stora Enson , Nokian , Valmetin ja Metso Outotecin vähemmistöomistajia. Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin yhdeksän miljardia euroa.